Retoriikan kyseenalaistuksia Speculare necesse est

Teopoliittinen kulttuuri-imperialismi elää ja voi valitettavan hyvin

  • Teopoliittinen kulttuuri-imperialismi elää ja voi valitettavan hyvin
  • Teopoliittinen kulttuuri-imperialismi elää ja voi valitettavan hyvin
  • Teopoliittinen kulttuuri-imperialismi elää ja voi valitettavan hyvin

Uusvanhan ilmiön paluu pitäisi tunnistaa ja rohjeta näkemään yhtenä länsimaitakin hajottavan informaatiovaikuttamisen ja myös putinistisen geopoliittisen hybridisodan osana. Termi teopolitiikka* onkin lanseerattu tarkoituksellisesti muistuttamaan intuitioteitse tämän soveltavan teologiaulottuvuuden yhteneväisyyksistä ns. geopolitiikan kanssa niin poikkiuskonnollisella tunnustuksellisella tasolla kuin uskontotieteellisessä vertailussakin. 

Geopolitiikka kehittyi 1800-luvun lopulla imperialismin perusteluksi. Itse termin otti käyttöön Uppsalan ja Göteborgin yliopiston politologian opettaja 1899. Maailmansaareketeoriassa korostettiin Venäjän hallitseman alueen merkitystä. Erityisen merkityksellisiä geopolitiikan käsitemallit ovat olleet Hitlerin ja Stalinin valtakuntien ajattelussa ja retoriikassa, mutta myös nykypäivänä varsinkin Putinin valtakunnanideologiassa, jonka mukaan Venäjää rakennetaan presidenttijohtoisen kulissiortodoksisen puoliteokratian suuntaan. 

Teopolitiikka on osittain geopolitiikan väline ja osittain erillinen ulottuvuus sosiaalisen, sotilaallisen ja 'henkisen' vaikutusvallan pelitasolla.  Teopolitiikkapeliin liittyvät pitkälti keskeiset geopolitiikan käsitteet ja teoriat: etupiiri, reunavaltio, sisämaavaltio, harmaa vyöhyke, puskurivaltio, valtion elintila, (teo)geopoliittiset suuralueet, dominoteoria ja voimatasapaino. Teopolitiikkapelissä aktiivisimpina pelaajina on islamistisia (myös valtiollisia ja maltillisinakin pidettyjä) tahoja sekä jihadistisia terroristisia voimia, joita myös Putinin Venäjä käyttää aktiivisesti hyväkseen ja tukee näiden toimintaa Länttä ja osin islamia vastaan monenlaisin epäpyhin teopoliittisin yhteistyökuvioin oman näennäisortodoksiteokratiansa hyväksi. 
 

HS:n 14.2. julkaiseman uutisen mukaan poliittinen islam sanelee sanavapauden rajoja. Toteamassa on perää muutenkin kuin Salman Rushdien tappokäskyn osalta. Hänen ystävänsä, brittiläis-pakistanilainen kirjailija Hanif Kureishi sanoi vuonna 2009, että  ”kellään ei olisi nykyään munaa kirjoittaa Saatanalliset säkeet, saati julkaista se”. Kirjassahan viitataan koraanista poistettuihin alkuperäisiin säkeisiin joissa puhutaan myös naispuolisista jumalallisista henkilöistä - hs.fi/ulkomaat/art-2000006000585.html

Venäjän tiedetään käyvän informaatiosotaa Länttä vastaan sen lisäksi, että se käy lähialueillaan varsinaistakin sotaa ja ylläpitää jäätyneitä konflikteja sekä sotii myös kaukomailla. Lisäksi se osallistuu uskonnolliskulttuuriseen etupiirijakoon niin kotirintamillaan kuin ulkomailla, tukien kotona ja naapurimaissa Moskova-johtoista ortodoksikirkkoa ja muualla kaikkia Lännelle haitallisia aineksia. 

Teopoliittisen voimatasapainon järkyttäminen käy vastaansanomattomasti muun muassa sekaantumalla eri maiden maahanmuuttokeskusteluihin eri osapuolina. Tämä tapahtuu toisaalta vaatimalla "järjen" tai "ihmisyyden" äänellä yhteiskuntaa sulkemaan rajansa ulkomaalaisilta ja toisaalta luopumaan kaikista omista perinteisistä uskontokulttuurisista kannoistaan ja laintulkinnoistaan muunuskoisten kotoutumisen helpottamiseksi.

Suomessakin ääriainekset ovat menneet kuin yhteisestä sopimuksesta mukaan keskinäiseen valheuutisointiin, valhesyyttelyyn ja valhesyyllistämisiin ja jopa järjestelleet yhteisiä julkisia mielenosoituksia, joissa sparraavat toisiaan vuoronperään järjestäjinä ja vastamiekkarin järjestäjinä sen sijaan, että vetäytyisivät sovittuine tappeluineen jonnekin pois tolkun ihmisten silmistä ja somevihapuhujia provosoimasta.

Venäjälle teopoliittinen mielipidevaikuttaminen ja vallankäyttö ovat monessa suhteessa 'mukavampi' ja helpompi sodankäynnin muoto kuin konkreettissuoranaisesti geopoliittinen toiminta esimerkiksi pienin vihrein sotamiehin harmailla vyöhykkeillä.  Jopa lakeja tai niiden tulkintoja joudutaan tässä julkisen debatin paineessa muuttamaan ja perustelemaan lisääntyneillä maahamme ulkoapäin suuntautuneilla "kulttuurisilla syillä" (vrt. yya-kauden ns. 'yleiset syyt'). Uskontokulttuuritausta lainsäädäntötyön relevanttina perusteena on aiemmin tullut yleiseen tietoon harvoin, tunnetuimpana kai jehovantodistajien aseistakieltäytimisvapauspykälät.


* Ks. Teopolitiikka - geopoliittisen maailmanvaltapelin erillinen tarkastelukenttä? 
 

Lue myös: 
Suurmoskeijan ulkomaalaisrahoitus vähemmän ongelmallista kuin isovenäläiskirkon 
Lapsiavioliiton mitätöinti lakivaliokunnassa - Biaudet'lta taannehtiva malli 
Tekosekularisoitu debatti 

 

 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän paavonevalainen kuva
Paavo Nevalainen

On aina mukava, kun asiantuntijat kirjoittelevat tänne. Yleensähän geopolitiikan oppikirjoissa on tavannut olla pari-kolme osapuolta, ei ole ollut yksittäisen supervallan geopolitiikkaa, vaan useamman tahon keskinäinen strateginen muodostuma.

Meillä suomalaisilla on ollut brutaalin rehellinen maailmankuva siihan aikaan, kun USA ja Neuvostoliitto kävivät kädenvääntöä. Saattoi johtua aiemmasta ryhmittymisestä häviävän osapuolen puolelle. Ilmeisesti silloin katsottin, että sama voidaan tehdä uudelleen Neuvostoliiton kanssa. Se on jotenkin turvallisempaa...

Olisikohan sinulla jonkinlainen viileän anmmatimainen analyysi USA:n nykypolitiikasta? Onko heillä jonkinlainen doktriini ehkä? Vai ovatko he sellainen passiivinen osapuoli pelilaudalla, ettei heitä kannata edes mainita analyyseissä? Venäjä siinä vain valtaa alueita ympäriltään ja leviää kuin syöpä aina Irlannin tuulisille rannikoille asti?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset