Retoriikan kyseenalaistuksia Speculare necesse est

Teopolitiikka - geopoliittisen maailmanvaltapelin erillinen tarkastelukenttä?

  • Geopoliikka-aiheinen painotuote 1900-luvulta
    Geopoliikka-aiheinen painotuote 1900-luvulta
  • Geopoliikka-aiheinen painotuote 2000-luvulta
    Geopoliikka-aiheinen painotuote 2000-luvulta
  • Geopoliikka-aiheinen piirros 1900-luvulta
    Geopoliikka-aiheinen piirros 1900-luvulta
  • Teopolitiikan työkalujaan myös pohjoismaihin tuova Kaksipääkotka tutka-arjen yläpuolella 2000-luvulla.
    Teopolitiikan työkalujaan myös pohjoismaihin tuova Kaksipääkotka tutka-arjen yläpuolella 2000-luvulla.

Olisikohan aika lanseerata tuo uusi termi keskusteluun 'geopolitiikan' rinnalle ja limityksiin. Sen olemassaolon tunnustaminen saattaisi olla jopa uustosiasiallisen viisaudenkin alku. Monien uudelleen ajankohtaistuneiden kv. politologian ilmiöalueiden luonnetta ja keskinäisiä suhteita olisi siten helpompi hahmottaa. Eritasoiset alakäsitteet rinnastuisivat luontevammin myös intuitioteitse, kun vain yksi kirjain erottaisi isossa kuvassa mannerlaattoja siirtelevän voimapolitiikan maantieteelliset ja jumaluusopilliset näennäisulottuvuudet, jotka ovat kautta historian aina olleet toisiinsalimittyvät. 'Teopolitiikka'.  

Termin tarve ja tilaus näkyy mm. näin: Ihmiskunnan poliittisen ja sosiaalisen edistyksen 'kärkisijan haltija' Länsi ei ole oikein vieläkään näkevinään samankaltaisuuslinkkejä ja osin selviäkään yhteyksiä jo kaksi vuosikymmentä sitten alkaneen ja vasta kymmenisen vuotta sitten hiljalleen tunnistetun ja tunnustetun 'geopoliitikan' uudelleentulemisen ja sen rinnalla samoihin aikoihin uudelleenkiihtyneiden geopoliittisten uskontokulttuuritaustaisten jälkijäristysaaltojen välillä Lähi- ja Keski-Idästä, Afrikasta ja Aasiasta Eurooppaan. 

Nykyinen länsimainen ajattelumme pyrkii mielellään rajaamaan uskonnot ja niihin perustuvat kulttuuri-ilmiöt yhteiskunnallisen ja varsinkin oikeudellisen päätöksenteon ulkopuolelle. Tämä nojaa kuitenkin perusvireeltään nykymaailman ja oman yhteiskunnallisen tilanteemme realiteetteja ajatellen liialliseen kehitysoptimismiin tarkasteltaessa vaikkapa tämän hetken suomalaista lainsäädäntötyötä, joka on tosiasiassa jo joutunut muutospaineiden alle uusien osin uskontokulttuuritaustaisten kysymyksenasettelujen vuoksi.*   

Poliittisesti korrekteimmissa kommenteissa ei uskonnoilla ja uskonnollisuudella ole oltu näkevinään mitään käsitteellistäkään yhtymäkohtaa eri kulttuuritaustoihin perustuvien yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttavien sosiaalisten ja poliittisten ja yhteisön jäsenten käyttäytymistä eri tasoilla säätelevien asennerakennelmien, perinneuskomusten ja tapakoodistojen kanssa. Näin osa uskonnollisuudesta on 'vastuullisimmissa' pohdinnoissa rajattu kätevästi tarkastelusta maton alle.

Arjen ohittaneeseen kehitysoptimismiin pohjaavan perusvireen hengessä ollaan yleisemminkin viimeaikaisessa pohdinnassa haluttu keinotekoisesti käsitellä yksin länsimaisen rationalismin, demokratian ja liberalismin syntaktisin termein ja ajatusulottuvuuksin omaan elämäämme yhä enenevästi vaikuttamaan pyrkiviä ilmiöitä ja arvopohja-asiakokokonaisuuksia. Sellaisiakin, joita ei voi riittävästi hahmottaa tunnistamatta ja tunnustamatta niiden osin uskonnollistaustaista luonnetta myös niiden osin teologisilla ja tunnustuksellisillakin tasoilla. Valitettavasti tuo puolivuosisatainen kehitysoptimismimme on nähdyn empirian tasolla käytännössä osoittautunut merkittäviltä osiltaan epärealistisen idealistiseksi maanosamme ja maamme nykytilanteessa. 

Tämä on nähty viime aikoina paitsi eräiden yhteiskuntien voimakkaana ei-maallistumiskehityksenä, myös tämän vaikutuksena jopa suomalaiseen lainsäädäntötyöhön*. Teopoliittisen toimintakentän huomiotta jättämällä on annettu myös liian vapaat kädet harjoittaa indoktrinoivaa uskoninfosotaansa muillekin kuin vain Islamilaisen valtion (Isis) ja KGB-presidenttien uskonlahko/tiedustelumafiataustaisille wanna-be-suurvalta-propagandisteille. 

Ei ole sattumaa esimerkiksi, että ISISin perustajissa oli merkittävästi Saddamin hallinnon katkeroituneita kaadereita, jotka päättivät kostaa diktatuurin kaatumisen Lännelle ex-neuvostoyhteistyökumppaneittensa eli itänaapurimme avustuksella masinoidun ihmissalakuljetustulvan muodossa.* Venäjä käy omaa imperialismisotaansa paitsi hallitsemillaan alueilla ja geopoliittisissa lähinaapurimaissaan, myös Syyriassa ja palkkasoturiarmeijoineen ainakin Afrikassa ja Venezuelassa. Aatteelliset ja uskontokulttuuriset taistelukentät ovat käytössä aseellisten toimintojen tukena.  

Uskontokulttuuriset taistelukentät ovat sikäli ihanteellisia putinisti- ja jihadistitahoille, että niillä Lännen vastatoimet ovat viestinnällisellä tasolla halvaannuttavasti rajatut käsien ollessa sidottuina ns. poliittisen korrektiuden itsesensuurivaatimuksen vuoksi. Kreml-johtoista moskovanortodoksisuutta ja islamiin linkittyviä uskontokuntanäkemyksiä on vaikeaa tuomita joutumatta putinistien liittolaisineen masinoiman valikoivan rasismisyyteryöpyn kohteeksi. Valikoiva rasismikortti on sekä geopoliittisen että teopoliittisen hybridisodankäynnin pelätty ase, jota on käytetty Suomessakin ilmeisen venäjäjohtoisesti jopa ministeriöitä ja valtionvirastoja myöden*. 


Geopolitiikka kehittyi 1800-luvun lopulla imperialismin perusteluksi. Itse termin otti käyttöön Uppsalan ja Göteborgin yliopiston politologian dosentti Rudolf Kjellén 1899. Maailmansaareketeoriassa valtiot jaettiin meri- ja mannervaltiohin ja korostettiin Venäjän hallitseman alueen merkitystä. Keskeisiä  käsitteitä ja teorioita maavalta (mannervalta), merivalta, sydänmaa, etupiiri, reunavaltio, sisämaavaltio, harmaa vyöhyke, puskurivaltio, valtion elintila, geopoliittiset suuralueet, dominoteoria ja voimatasapaino. - Erityisen merkityksellisiä nämä ovat olleet Hitlerin ja Stalinin valtakuntien ajattelussa ja retoriikassa, mutta myös nykypäivänä varsinkin Putinin valtakunnanideologiassa, jonka mukaan Venäjää rakennetaan presidenttijohtoisen kulissiortodoksisen puoliteokratian suuntaan. 

Teopolitiikka on osittain geopolitiikan väline ja osittain erillinen ulottuvuus sosiaalisen, sotilaallisen ja 'henkisen' vaikutusvallan pelitasolla. Tässä pelissä aktiivisimpina pelaajina on islamistisia (myös valtiollisia ja maltillisinakin pidettyjä) tahoja sekä jihadistisia terroristisia voimia, mutta myös Putinin Venäjä käyttää aktiivisesti hyväkseen ja tukee näiden toimintaa Länttä ja osin islamia vastaan monenlaisin epäpyhin teopoliittisin yhteistyökuvioin oman näennäisortodoksiteokratiansa hyväksi. - Teopolitiikkapeliin liittyvät pitkälti tutut geopolitiikan käsitteet: etupiiri, reunavaltio, sisämaavaltio, harmaa vyöhyke, puskurivaltio, valtion elintila, (teo)geopoliittiset suuralueet, dominoteoria ja voimatasapaino.

Venäjän tiedetään käyvän informaatiosotaa Länttä vastaan sen lisäksi, että se käy lähialueillaan varsinaistakin sotaa ja ylläpitää jäätyneitä konflikteja sekä sotii myös kaukomailla. Lisäksi se osallistuu uskonnolliskulttuuriseen etupiirijakoon niin kotirintamillaan kuin ulkomailla, tukien kotona ja naapurimaissa Moskova-johtoista ortodoksikirkkoa ja muualla kaikkia Lännelle haitallisia aineksia. 

Teopoliittisen voimatasapainon järkyttäminen käy vastaansanomattomasti muun muassa sekaantumalla eri maiden maahanmuuttokeskusteluihin eri osapuolina. Tämä tapahtuu toisaalta vaatimalla "järjen" tai "ihmisyyden" äänellä yhteiskuntaa sulkemaan rajansa ulkomaalaisilta ja toisaalta luopumaan kaikista omista perinteisistä uskontokulttuurisista kannoistaan ja laintulkinnoistaan muunuskoisten kotoutumisen helpottamiseksi. - Venäjälle teopoliittinen vaikuttaminen ja vallankäyttö on siis monessa suhteessa 'mukavampaa' ja helpompaa kuin konkreettissuoranaisesti geopoliittinen toiminta esimerkiksi pienin vihrein sotamiehin harmailla vyöhykkeillä.

Länsi on näet jo oppinut/uskaltautunut jossain määrin reagoimaan tai vastaamaan tai ainakin olemaan harkitusti ja perustellusti reagoimatta Putinin tehtyä taas jonkin uuden merkittävän mannerlaattoja järisyttävän geopoliittisen manööverin, provokaation tai salajuonioperaation informaatiosodan käänteineen. Mutta Kremlin juonimiin teopoliittisiin aktiivitoimiin ja järjestelyihin Länsi ei ymmärrä tai tohdi vieläkään puuttua tai edes muodostaa julkista kantaansa, mahdollisesti pelätessään pelin laajan islamilaisosapuolen tulkintaa ja reaktiota mahdollisesti epäkorrektina pidettäviin kannanottoihin. Venäjällä taas on perinteiset kanavansa, verkostonsa ja keskustelunaloitteelliset keinonsa vaikuttaa mitä moninaisimpien tahojen, myös rauhantyöstään ja ihmisoikeustoiminnastaan sekä sukupuoliseen ja uskonnolliseen tasa-arvoon tähtäävästä aktivismistaan tunnettujen mielipidejohtajien valikoituihin ulostuloihin... 

Joskus tuntuu, että valikoivuus myös vihaviestinnäksi tulkittavien symbolien kohdalla on yltiöliberaalia jopa pohjoismaissa. MTV-uutisen mukaan Ruotsin valtion syyttäjällä ei ole epäilystäkään siitä, että Isiksen lippu on laillinen Ruotsissa, ks. mtvuutiset.fi/artikkeli/syyttajalla-ei-ep - mutta Ruotsihan sallii myös pohjoismaisen natsiliikkeen toiminnan.

Huomionarvoisempaa ehkä onkin panna merkille, kuinka samanlaisin termein ja leimaamismenetelmin myös tuomitaan sekä Putinin/Kremlin että islamistien ns. poliittisesti epäkorrektiin arvosteluun 'syyllistyviä'. Varsinkin jos epäkorrekti kritiikki voidaan yhdistää pois asiayhteydestään ja tulkita jollain tavoin usein hyvinkin keinotekoisesti kansanryhmiä tai kulttuureja koskevaksi yleistäväksi kannanotoksi. Tarkastellaanpa eräitä geo- ja teopolitiikan kommenteissa yleisesti käytettyjä samantyyppisiä rinnakkaiskäsitteitä ja pohditaan, mitä yhteistä ja eroavaisuuksia niissä voisi olla ja miksi: 

Geopolitiikka: russofobia, venäläisvastainen rasismi, ryssäviha, maahanmuuttovastaisuus, kaksoiskansalaisuuskielteisyys  
Teopolitiikka: islamofobia, rasismi, muukalaisviha, maahanmuuttovastaisuus, kaksoiskansalaisuuskielteisyys. 

Niin 'vastuullinen media' kuin somekin on herkkä asettumaan kritiikittä sen puolelle, joka syyttää jotakuta yllä mainitulla sanastolla ja retoriikalla. Ja syytöksenesittäjä voi näin jatkaa hänelle myönnetyn immuniteetin suojissa. Länsimainen demokratia luopuu muutenkin turhan herkästi oman olemuksensa historiallisesta oikeutuksesta ja asettuu "tasa-arvohakuiseksi" eli altavastaajaksi lähes minkä tahansa toiseuden edessä, mikä tulee ulkoapäin sen omaan elinpiiriin tasa-arvoa vaatien tai ei. 

Se unohdetaan liian kevyesti, että eurooppalaisten yhteiskuntien suvaitsevaisuus pohjoismaisine muotoineen ja uskonnonvapauksineen on pitkälti vuosisatojen kristillisen perinteen ja valistuksen muovaama ja hallinnon tasolla maallistuneen luterilaisuutemme tulosta. Vaikka melko yleisesti haluammekin pitää kaikki uskonnot tasapuolisesti erillään valtiollisesta ja oikeudellisesta elämästä ja ainakin valtionkirkon verotusoikeuden kyseenalaistamista, tulisi meidän kuitenkin pitää huoli siitä, ettei tämä tarkoita teopoliittisen vaimatasapainon hiljaista siirtymistä aktiivisempien toimijoiden ulkoatuottamien vaikutusten suuntaan. Se voi tapahtua selvästi huomaamattomammin kuin ns. pienten vihreitten miesten hiippailu rajojen yli. 

Moskova-johtoinen ortodoksisuus toimii isovenäläisimperiumin uskonnollisena tukijana. Islamismi eli poliittinen islam painottaa uskonnon poliittis-yhteiskunnallista luonnetta, eli valtioita tulisi hallita islamin uskonnollisten arvojen ja lain mukaan. Islamistisiksi kutsuttavien liikkeiden määrä ja kirjo on moninainen ja lisännyt valtiollistakin jalansijaa useissa aiemmin maltillisemmissa maissa. 

Vladimir Putinin geopoliittiseen linjaan on vaikuttanut paljon kansallisbolshevistisen puolueen vuonna 1993 perustaneiden Eduard Limonovin ja Aleksandr Duginin ajattelu. Dugin yhdistää klassisesta länsimaisesta geopoliittisesta ajattelusta merivaltojen ja maavaltojen välisen vastakkainasettelun 1920- ja 1930-lukujen eurasianistien ajatuksiin ja korostaa, että mannermaisuus ja imperiaalisuus ovat Venäjän kohtalo, minkä vuoksi Venäjän pitää laajentua ja muodostaa uusi Euraasian valtakunta, joka kokoaa kaikki atlantismia, globalisaatiota, markkinataloutta, liberalismia ja Yhdysvaltoja vihollisinaan pitävät osapuolet yhteen.

Moskovan patriarkaatin alaisen  ortodoksikirkon asema on tässä mielessä nostettu Putinin Venäjällä vähintään tsaarinaikaisen tasoiseen imperialismia tukevaan tehtävään, mutta vuosisataisen kommunismikauden ja KGB-solutuksen jäljiltä ilman todellisempaa uskonnollista sisältöä. Sitä on luonnehdittu putinistis-uusstalinistisen manipuloinnin käsikassaraksi sisäisessä käytössä ja lähiulkomaissa vasallisuhteen ylläpitämiseksi (mm. Ukraina) ja uudelleenvahvistamiseksi uusemigranttien avulla (mm. Suomi?). 

Islamia Putin käyttää hyväkseen kahtalaisesti pyrkien toisaalta hallitsemaan muslimiliittolaistensa avulla Venäjän hallitsemien alueiden ja liittolaismaiden ääriaineksia ja toisaalta provosoimaan ja masinoimaan muilla alueilla islamistisia ja jihadistisisia ääriaineksia ja terrorismia länsimaita vastaan sekä ohjailemaan pakolaisvirtoja ja niiden mukana terroristisolujaan mm. Länsi-Eurooppaan. Osittäin synnyttämistään, ruokkimistaan ja ylläpitämistään pakolaisongelmista Putinin hallinto puolestapuhujineen syyttää Lännen liberaaleja hallintoja ja länsimaista demokratiaa tukien samalla kaikkia lännen ja EU:n vastaisia äärioppositiopiirejä ja kumouksellisia aineksia. Näin Kreml käyttää yhtäaikaisesti geo- ja teopoliittisia aseita, joista jälkimmäisiä vastaan meillä ei näytä olevan juurikaan vasta-aseita. Kuitenkin heikon puolustustilanteemme hyväksikäyttäjiä on muitakin kuin vain putinismi ja islamismi ja kansainvälinen kommunismi ja kiinalais-venäläinen maailmanmahtipyrkimys.  


*Lue lisää: 

Venäjä ei ole Suomen puoliso eikä kumppani, Sergei Lavrov! 
UM:n Tuomioja ja Susiluotoko ainoat poliittisen vammauttamisen näyttämöllä?  
ISIS+Putinin imperialismi, Saddamin ja Neuvostoliiton yhteiskosto romahduksista 
Tekosekularisoitu debatti 
Turvallisuusuhka: seurakunnat käännyttävät turvapaikanhakijoita vääräuskoisiksi? 
Maailmanekumenian haaste nyt: globaaliturvapaikka terrorismilta kaikille! 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Jouni Snellman kirjoittaa kahteen liikemieheen kohdistuvista epäilyistä blogissaan Hesarin paljastama Irak-vyyhti haisee taivaaseen asti: "Suomen valtiolle on yritetty myydä sadan miljoonan euron diiliä"

- Kommentoin näin: "Jossain vaiheessa on esitetty myös herrojen Fyrkman ja Hjarkimov linkittyvän jotenkin suureen venäläiseen kremlinoligarkkirahaan. Liekö tämä uusi ihmiskuljetuslogistinen irakilaisyhteensattuma sitten kenen masinoima tahansa, tuo sata miljoonaa euroa on paljon rahaa kansan maksettavaksi - eikä edes ensimminen kerta tätä lajia.

Ei näet ole ehkä sattumaa, että ISISin perustajissa oli merkittävästi Saddamin hallinnon katkeroituneita kaadereita, jotka päättivät kostaa diktatuurin kaatumisen Lännelle ex-neuvostoyhteistyökumppaneittensa eli itänaapurimme avustuksella masinoidun ihmissalakuljetustulvan muodossa. Olipa tuo edellinen logistiikkasalajuoni kenen masinoima tahansa, se jo tuli maksamaan suomalaisille vuoden 2015 lisäbudjetin muodossa liki miljardi euroa. Venäjä käy omaa imperialismisotaansa paitsi hallitsemillaan alueilla ja geopoliittisissa lähinaapurimaissaan, myös Syyriassa ja palkkasoturiarmeijoineen ainakin Afrikassa ja Venezuelassa. Aatteelliset ja uskontokulttuuriset taistelukentät ovat käytössä aseellisten toimintojen tukena."
- http://jounisnellman.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2695...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Myös Hesarin tänään 14.2. julkaisemaan uutiseen perustuen tuntuu tosi ikävältä sanoa tämä nimenomaan ystävänpäivänä, mutta valitettavasti poliittisesti epäkorrektissa lausumassa "poliittinen islam sanelee sanavapauden rajoja" on perää muutenkin kuin Salman Rushdien tappokäskyn osalta.

Rushdien ystävä, brittiläis-pakistanilainen kirjailija Hanif Kureishi sanoi vuonna 2009, että ”kellään ei olisi nykyään munaa kirjoittaa Saatanalliset säkeet, saati julkaista se”. Kirjassahan viitataan koraanin alkuperäisiin säkeisiin joissa puhutaan myös naispuolisista jumalallisista henkilöistä - https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006000585.html

Nykyinen länsimainen ajattelumme pyrkii mielellään rajaamaan uskonnot ja niihin perustuvat kulttuuri-ilmiöt yhteiskunnallisen ja varsinkin oikeudellisen päätöksenteon ulkopuolelle. Tämä nojaa kuitenkin perusvireeltään nykymaailman ja oman yhteiskunnallisen tilanteemme realiteetteja ajatellen liialliseen kehitysoptimismiin tarkasteltaessa vaikkapa tämän hetken suomalaista lainsäädäntötyötä, joka on tosiasiassa jo joutunut muutospaineiden alle uusien osin uskontokulttuuritaustaisten kysymyksenasettelujen vuoksi.

Poliittisesti korrekteimmissa kommenteissa ei uskonnoilla ja uskonnollisuudella ole oltu näkevinään mitään käsitteellistäkään yhtymäkohtaa eri kulttuuritaustoihin perustuvien yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttavien sosiaalisten ja poliittisten ja yhteisön jäsenten käyttäytymistä eri tasoilla säätelevien asennerakennelmien, perinneuskomusten ja tapakoodistojen kanssa. Näin osa uskonnollisuudesta on 'vastuullisimmissa' pohdinnoissa rajattu kätevästi tarkastelusta maton alle.

Puolivuosisatainen kehitysoptimismimme on nähdyn empirian tasolla käytännössä osoittautunut merkittäviltä osiltaan epärealistisen idealistiseksi maanosamme ja maamme nykytilanteessa. Tämä on nähty viime aikoina paitsi eräiden yhteiskuntien voimakkaana ei-maallistumiskehityksenä, myös tämän vaikutuksena jopa suomalaiseen lainsäädäntötyöhön. Aatteelliset ja uskontokulttuuriset taistelukentät ovat käytössä aseellisten toimintojen tukena.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset