Retoriikan kyseenalaistuksia ulkoasiainSuomintaa totta, faktaa ja pravdaa punniten

Julkisen sektorin BKT-suhteen ja irtisanomissuojan ylimitoitus

  • Julkisen sektorin BKT-suhteen ja irtisanomissuojan ylimitoitus
  • Julkisen sektorin BKT-suhteen ja irtisanomissuojan ylimitoitus
  • - Agree to be fired..?
    - Agree to be fired..?

Emeritusprofessori Matti Virén toteaa perjantaina julkaistussa Suomen talouden ongelmia ja mahdollisuuksia käsittelevässä artikkelikokoelmassa Veroja, velkaa ja kaverikapitalismia mm. nämä totuudet:  

1. "Julkisten menojen BKT-suhde on lähennellyt 60 prosenttia"
2. "Ajan mittaan on luotu lukematon määrä esteitä tuottavuuden kasvulle erilaisilla ammattipätevyysvaatimuksilla, henkilöstömääräkiintiöillä, ylimitoitetulla irtisanomissuojalla ja muilla vastaavilla asioilla". - verkkouutiset.fi/professori 


Totuuksilla on aina eri puolensa, ja kolikonkin kirkkaus voi vaihdella eri valossa. Julkisen sektorin suhteellista kokoa kuvaavat ilmaukset kuten 'BKT-osuus' ovat epämääräisyydessään aiheuttaneet vääriäkin tulkintoja. Tätä huomiota ovat eräät virkakoneistomilitantit tietysti käyttäneet hyväksi kumotakseen koko esitetyn kritiikin muka aiheettomana. Asiallisemmin terminologiaepäselvyyttä on lähestytty mm. Tilastokeskuksen pääjohtajan lausumassa viime taantuman kylmimmiltä päiviltä: 

"Tämä ei tarkoita, että yksityisten menojen suuruus vastaisi kooltaan 40 prosenttia brutto­kansan­tuotteesta. Yksityisen sektorin menot ovat itse asiassa paljon suuremmat kuin brutto­kansan­tuote. Tuotannon arvoa kuvaava brutto­kansan­tuote ei koostu julkisista ja yksityisistä menoista vaan yksityisestä ja julkisesta arvonlisäyksestä, joka tarkoittaa kansantaloudessa tuotettujen tavaroiden ja palveluiden arvoa. Julkinen sektori tuottaa Suomessa viidesosan bruttokansantuotteesta ja yksityinen sektori neljä viidesosaa."
- tietotrenditblogi.stat.fi/mag/article/51 

Toisaalta Virénin aiheellinen toteamus "ajan mittaan on luotu lukematon määrä esteitä tuottavuuden kasvulle erilaisilla ammattipätevyysvaatimuksilla, henkilöstömääräkiintiöillä, ylimitoitetulla irtisanomissuojalla ja muilla vastaavilla asioilla" on yritetty kumota enimmiltään ja pääosinkin lähinnä eräänlaisen poliittiskorrektis-teknis-tieteellisen rälssipaatoksen hengessä ja metodein. - Sekin kun on tiedossa, että julkissektorin irtisanomissuoja ei käytännössä suojaa ainakaan 'liian kriittisiä' tai 'poliittisesti epäkorrekteja' virkamiehiä, jotka esimerkiksi erehtyvät luulemaan sanan olevan oikeasti vapaa kehitysehdotuksia ja mielipiteitä pyydettäessä. Jopa poliittiset potkut ovat edelleen tuttu ilmiö Suomen jälki-70-lukulaisessa valtionhallinnossa (case alla).

Valitettavasti jotkut julkisen sektorin virallisen totuusnarratiivin suosimat "talousgurut" eivät ole tunnistavinaan keskeisiä reaalitotuuksia, vaikka niitä todentavia aineistoja on kyllä ollut esillä koko pysähtyneisyyden jälkeisen ajan ja saatavilla sen aikanakin. Myös virkakoneiston poliittisaatteelliset katsannot ja kulttuuri periytyvät vielä paikoin (muiden nahoissaan kokemista) lamakausista huolimatta keskeytyksettä auvoisten ns. taistolaisvuosien enemmistö/vähemmistö-asetelmista ja sittemmin vihreiden esiinmarssin virallisen edistyksellisyyden jatkumona muokkaamasta ekokuoriretoriikasta. 

Edistykselliseen asiantuntijakärkeen kuuluvat talousmiehet 'todistivat' lamavuosien laskelmillaan esimerkiksi, miten taantumuksellista ym. kansantaloudelle rasittavaa on myydä perinteisen telakkateollisuuden vientituotteita tai kasata autoja maassamme. Suomen muka olisi pitänyt luopua valmistavasta tuotannosta tyystin perinteiset metsäbulkit johdannaisineen mukaanlukien ja siirtyä pelkkään ideoiden ja osaamisen ja virtuaalituotteiden talouteen. Sitä edistäisivät kokoaikaiset virkamiehet ja ängriböödsiä näppäilevät työttömätkin paremmin kuin vanhanaikaiset rasvanahkaduunarit. Ymmärrystä ei löytynyt ajatukselle, että telakalla tai kotonaan työskennellen laivainsinöörikin voi ehkä paremmin pähkäillä vaikkapa päästöttömyyden ja clean techin konkreettisia näkymiä kuin kortistossa, minne nuo 'auringonlaskualojen' tyypit muka jousivat.

Lamat ja taantumat vain numeroina nähneiden keskustelulähtökohdat heijastelevat usein elämälle vierasta kuplaekosysteemiä. Velan ja verojen lisäämistä esimerkiksi suositeltiin lämpimästi viime taantuman vuosina niin yleisten kuin paikallisten työolojen kehittämisen kuin myös degrowth- ja downshifting-henkisen työajanlyhennyshankkeen rahoittamiseen ja lisääntyneen työttömyydenkin hoitoon. On peräti nurinkurista ajattelua hoitaa taantumaa kysyntää vähentämällä ja leppoistamalla varmoissa työpaikoissa olemista!

Tätä julkistalouden suosimisen lähtökohtaista itseoikeutusta korostavaa ajattelua perusteltiin esimerkiksi hokemalla "ei raha pilaannu kiertäessään julkisen sektorin kautta, vaan työllistää vähän useampia mahdollistaen samalla kattavampia palveluita". Pidemmälle viedyt perustelut saivat ns. luokkakantaisempiakin sävytyksiä, kuten "yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus lisääntyy, kun työnantajilta ja pääomapiireiltä saadaan yleisempään jakoon suurempi osa voitonmaksimoinnin korjauserinä". Punavihreät kellokkaat saarnasivat avoimesti markkinatalouden vastaista kulutusta vahentävää sanomaansa nimenomaan päällekäyvän laman oloissa. Muutamat taloustieteilijät eivät epäröineet siteerata alan asiantuntijoina enempää Karl Marxia kuin Pekka Tiaista tai muitakaan myös pörssisijoittajina kunnostautuneita ikoneja.

Vaikka nykyisin virkamiesten valtavirta onkin puolueettomia ammattilaisia, ei aikoinaan asemiinsa nostettuja ehkä kv. verkostoineenkin voi kritisoida samalla tavalla kuin niitä, jotka eivät tiedäkään vaikkapa yya-aikojen epämääräisistä aatesitoumuksista. Joskus kuplapoliittisilla aktivisteilla on ollut vaikutusvaltaa myös henkilöstöasioihin luottamusmiestehtävänsä tai ulkopolitiikkalobbynkin kautta. Eräänlaista paikallista sopimista sekin. Jopa poliittiset potkut ovat edelleen tuttu ilmiö Suomen jälki-70-lukulaisessa valtionhallinnossa. Pääluottamusmieskin voi vahvistaa asian kahden kesken, mutta ei lähde taistelemaan vaikeasti todistettavia tuulimyllyjä vastaan ilmeisissäkään tapauksissa.


CASE
Elina Lepomäen vuoden takaisen blogin* kommenttiosuudessa esitellyssä tapauksessa mainitussa valtionvirastossa noudatetaan paikallista käytäntöä, jossa keskeisistä työehdoista sovitaan vuosittain johdon ja kahden henkilöstöjärjestön edustajien salaisissa neuvotteluissa. Yleisesti niitä kutsutaan paikallisiksi työehtosopimusneuvotteluiksi valtion määrittelemän budjettikehyksen puitteissa. Silloin kun menee hyvin ja jaettavaa on, sitä jaellaan moninaisiin kohteisiin. Silloin kun budjettiraami on tiukka, sovitaan tiukastikin neuvotellen, ja työntekijäosapuoli vetoaa esimerkiksi vientisektorin tms. oikeansuuntaiseen esimerkkiin palkankehityssuosituksena. Joustoja alaspäin ei lähtökohtaisesti siedetä. Neuvottelijat kuitenkin tuntevat toisensa pitkältä ajalta myös henk.koht. eikä vain kollegoina. "Vastakkaiset" neuvotteluosapuolet ovat pitäneet joskus julkisestikin päärahoittajaansa 'yhteisenä vihollisena', esimerkiksi ex-pääjohtajan mukaan on "kolme uhkaa: VM, VM ja VM!". Yleisesti on myös katsottu virastolla olevan eräänlainen itsenäinen asema tai autonomia muutenkin kuin vain tieteellisessä mielessä. Joskus tämän on katsottu talon sisällä ja tuttujen kesken tarkoittavan sitäkin, että myös rekrytointi tulisi hoitaa vain 'sisäpiiristä'. Virasto on myös onnistunut saamaan ulkopuolista rahoitusta joillekin hankkeilleen, kuten EU-standardeihin pyrkivien maiden laadunkehitysyhteistyöhön.

Aina ei työnantajan kanssa olla sovussa samassa veneessä. Kohtuullisesti palkatut virkamiehet eivät halua kuulla puheita lomarahojen leikkauksista. Taantumavuosina 2012-14 olivat viraston molemmat henkilöstöjärjestöt (ei-vasemmistolainenkin) vakavasti vaatimassa työajan lyhentämistä viikottaisen palkallisen liikuntatunnin muodossa. Joukkovoimahypetys asettui kannattamaan ilmeisen huonosti ajoitettua hanketta, mihin työnantaja ei voinut suostua pitkän historian ensimmäisen laajan yt-neuvottelukierroksen uhatessa taloa.

Eräs virkamies muistutti, ettei aloite viikottaisesta palkallisesta liikuntatunnista kuulosta hyvältä talon ulkopuolella ja työajan lisäämistä vaativien työmarkkinaosapuolten korvissa varsinkaan, jos se pääsee taantumasta kärsivien työttömyysalojen ja median tietoon. "Työpaikkazumbailuhan maksaisi talolle enemmän kuin Merja Ailuksen kuuluisa Bemari". Toisinajattelija ehdotti myös varsinkin itään suuntautuvien kehitysapukonsultaatioiden toteamista tuloksettomiksi panostuksiksi varsinkin Venäjän yhteistyöviraston osoitettua täydellistä haluttomuutta sitoutua edistymisen edellyttämiin länsimaiseen luotettavuuskäsitykseen ja alan EU-standardeihin. Lisäksi hän ehdotti säästöjä talon korkeiden matkailukustannusten puolelta monen yhteyden hoituessa nykyisin verkossa yhtä hyvin kuin lentäen. Virkamies sai nyt kokea ay/yya-siiven suunnalta joukonpetturiksi leimaamista konkreettisinkin tavoin, ja kevään 2015 yt-neuvotteluissa hän sitten yllättäen valikoitui talosta irtisanottavien parinkymmenen joukkoon. Toisen henkilöstöjärjestön pääluottamusmies arveli yksityisesti, ettei tämä voinut perustua juuri muuhun kuin keskusteluissa ilmaistuihin mielipiteisiin, mutta sitä on mahdotonta näyttää toteen, joten päätös hyväksyttiin.

Tässä kuvatussa paikallisen sopimisen alakulttuurissa on eräänlainen korporativistis-anarkosyndikalistinen jopa sakinhivutusväkivaltaa kaihtamaton radikaalifraktiokin näyttänyt aika ajoin nauttivan jonkinlaista immuniteettisuojaa, ja sillä on ollut edustuksensa myös johtoryhmässä. 'Ay-liikkeen loukkaamista' ei siedetä, eikä liittoihin kuulumatonta tai 'vääränväristä' edelleenkään aina katsota hyvällä myöskään portinvartijatovereiden urankehityssyynissä.

Kun määräaikaisessa virassa hyvin palvellut pätkätyöläinen paljasti luottamusmiehen loppuhaastatteluun kutsuttuna olevansa Ytk:n eli 'väärän liiton' jäsen, oli tämän ääni muuttunut kellossa: "Perkele, porvarien kätyri!" Kun eräs puolueeton ehdotti intranetissä ystävyysseuraosaston perustamista muillekin naapurimaille kuin perinteiselle, vanha luottamushenkilö vastasi, että siitä vaan mutta liity nyt ensin Venäjä-seuraan. Myös suositut vihreät ja sivistysdemarisiipi ovat monessa kohtaa muuhun yhteiskuntaan verraten epärealistisuudessaan menneen ajan utopioiden linjoilla ja ilmeisen haluttomia kulttuurinmuutokseen. Talossa jo vuosia vaikuttanut ei-sosialistinen pääjohtaja ei hänkään ole onnistunut täysin kitkemään ylipoliittisen kauden viipyileviä paikallisperinnevinoumia.

Paikalliskulttuurista kertoo sekin, että mainittu virkamies oli saanut tuoreeltaan perutut potkut edellisen pääjohtajan kaudella 2009, ilmipoliittisista syistä. Suullista irtisanomista oli pahoiteltu ylilyöntinä jo seuraavana päivänä akavalaisen henkilöstöjärjestön ja ammattiliiton lausunnon jälkeen, missä ei periaatteessa hyväksytty potkuja mielipiteen ilmaisun vuoksi. Kaiketi talon johto oli kuullut perinteisen ulkopolitiikkalobbyn erottamisvaatimusta kritiikittä hyväksyessään sen. Syynä oli ollut se, että virkamies oli pyytänyt lakiosastoa ja työsuojeluvaltuutettuja tutkimaan häntä kohtaan esitetyn perättömän syytöksen lähteet. Tuolloin talon intrafoorumilla oli esitetty vakava syytös "venäläisvastaisesta rasismista". Sen pohjana ja perusteluina oli 2008 Pronssisoturi-kriisin ja Sofi Oksasen 'Kaiken takana oli pelko' -kirjan julkistuksen jälkimainingeissa virkamiehen samaan intranetiin kirjoittama lausuma "Neuvostoliitto aloitti sodan Suomea vastaan ja miehitti Viipurin läänin laittomasti omalla väellään talvisodan ja jatkosodan jälkeen". Asia on kirjattu diaarioidussa nuhteluasiakirjassa virkamiehen 'rasistiseksi synniksi', ja kun tämä vaati tarkempaa näyttöä ja juridista selvitystä siitä, miten mainittu lähihistoriallinen toteama muka on rasistinen, hänet lopulta irtisanottiin.

Silloin väärien syytösten taustalla oli kaiketi pieni venäjämielinen toverilobby, jolla oli ollut taistolaisajoista alkaen virallisenluontoista valtaa myös ylimmän johdon suojeluksessa. Johan Bäckmanin todettujen paikallisten kontaktien osuus jäi aukottomasti selvittämättä, samoin talossa edelleenkin muitten 1970-luvulta periytyvien kulttuurinvaihtoväylien lisäksi toimivan perinteisen Suomi-Venäjä-seuran työpaikkaosaston aktiivien. Neuvostohenkinen lukkarinrakkaus idän suuntaan elänee yhäkin. Talosta on ihan viime aikojen valtiollisiin vaaleihinkin riittänyt ehdokkaita sekä virallisen SKP:n että bäckmanilaisen STP:n ym. ääripuolueiden listoille ja keskuskomiteoihin ym. kellokastehtäviin.

Poliittiset potkut 2009 vaihtuivat puolen vuoden selvittelyn jälkeen pääjohtajan epäviralliseen anteeksipyyntöön välipuheella, että pidetään asia omassa piirissä, eikä viedä ulkoiseen oikeuselimeen. Ehkäpä valitettavasti yleisemmaltä kannalta paikallista sopimuskulttuuria ajatellen näin kävi. Talon perustyön laatu on tietenkin aina ollut hyvä ja luotettava, eivätkä poliittiset intohimot ole niissä näkyneet. Mutta on puistattava ajatus, että "paikallinen sopiminen" ylipäätään voi muotoutua joskus jollain tapaa ehkä tuontyyppistenkin vinoumakulttuuristen tekijöiden vaikutuksesta. 


* case-viittaus blogissa Elina Lepomäki: Julkinen talous yhä merkittävissä vaikeuksissa

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Poliittinen keskustelu ja myös propaganda valtakunnassa laajemminkin linkittyvät usein tilastoviranomaisten julkistamiin tietoihin, joskus ennakkotietoihin, joita on sittemmin korjattu, ehkä joskus jopa ennalta vuotaneisiinkin. Julkisen sektorin velkaantumisen ja valtion takauskannan kehitystunnusluvut ovat yksi mielenkiinnon kohde. Vastuulliset tilastontuottajat eivät tietenkään itse politikoi tai anna mielipiteidensä vaikuttaa työssään puolueellisesti.

Tilastolukuja voi kuitenkin lukea ja tulkita hyvinkin äärimmäisillä tavoin, tässä esimerkkinä "Saatavakello" eli kommunistipropagandaa Tilastokeskuksen aineistoon perustuen: http://ketoharju.info/saatavakello/

Tuollainen niin kuin muukin tilastojen oma tulkinta ja hyväksikäyttö on toki sallittua. Paljolti kansantaloutemme tunnuslukujen keskeisen tuottajan Tilastokeskuksen johtamasta termi- ja menetelmäkeskustelusta voi päätellä, että julkiseen sektoriin ja velkaan liittyvä suhteuttaminen yksityiseen niin kuin myös oletukset valtion takauskannan riskien realisoituvuustodennäköisyydestä ovat olleet tilanteen oletetusti kärjistyessä 2014-15 osin slangitulkinnan ja osin myös poliittisyhteiskunnallisten taustakatsomusten värittämää ohihuutelua:

- Kuinka suuri Suomen julkinen sektori oikeastaan on?
http://yle.fi/uutiset/3-7062265
- Julkisen talouden luvut suurennuslasin alla
http://tietotrenditblogi.stat.fi/julkisen-talouden...
- JJulkisyhteisöjen alijäämä ja velka 1975-2017 % BKT:stä
http://www.findikaattori.fi/fi/44

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset