*

Retoriikan kyseenalaistuksia ulkoasiainSuomintaa totta, faktaa ja pravdaa punniten

- Radikalisoituville rynnäkkökiväärit kotiin?

  • - Radikalisoituville rynnäkkökiväärit kotiin?
  • koti, uskontokulttuuri, isänmaat, laki, lähtömaa, maanmiesvelvoite, perinneidentiteettikriisitila...
    koti, uskontokulttuuri, isänmaat, laki, lähtömaa, maanmiesvelvoite, perinneidentiteettikriisitila...

Antaisitko rynnäkkökiväärin 'pieniä vihreitä miehiä vastaan' henkilölle, jonka tiedetään toimineen esimerkiksi putinistisessa järjestössä ja ehkä olevan jopa Kremlin isännän lojaaleja sudeettimaanmiehiä? Entä uusnatsille tai ISIS-fanille tai paatuneelle anarkistille - et kai?

Perussuomalaisnuori Samuli Voutila kirjoittaa blogissaan Reserviläisille rynnäkkökiväärit kotiin näin: "... aktiivisille reserviläisille maanpuolustus on kunnia-asia ja moni harrastaakin ammuntaa esim. metsästyksen kautta. Aseet eivät siis ole reserviläisen kotona mitenkään poikkeus."  

Maanpuolustus on kyllä ei-aktiivisillekin reserviläisille ja useimmille suomalaisille kunnia-asia harrastuksista riippumatta. Rynnäkkökivääri on kuitenkin ainoastaan ihmisen tappamiseen ja sillä uhkaamiseen suunniteltu joukkotuhoase, ei metsästysvälineeksi tai minkäänlaisen rauhanajan harrastuksen tarpeisiin. Rynnäkkökivääriä tarvitaan vain sodan oloissa tai äärimmäisissä poliisioperaatioissa ja niihin valvotusti valmentautuessa, ei kenenkään kotona lukuunottamatta todennettua akuutisti uhkaavaa kriisitilannetta. 

Sota-aseita kuten rynkkyjä ei saa tieten tahtoen levittää arkiympäristöön, missä riski niiden joutumisesta erilaisten ääriainesten ja muuten vaarallisten piirien kuten rikollisten tai henkisesti epävakaiden yksilöiden ulottuville kasvaa merkittävästi. Kunnollinen ja vakaaksi todettu reserviläinenkin saattaa muutaman kuukauden kuluessa olla jotain ihan muuta koettuaan esimerkiksi traumaattisen elämänmuutoksen, syrjäytymiskehityksen tai kääntymyksen vaikkapa uskonnolliskulttuuriseen radikalisoitumiseen, etnistaustaisesta maanmieskutsumuksesta (vrt. putinistivärväys) puhumattakaan. Koti, uskontokulttuuri, isänmaat, maanmiesvelvoite, perinneidentiteettikriisitila...

Aseiden jakomenettelyä hyvissä ajoin reserviläisten käyttöön niitä tarvittaessa ja niiden käyttövalmiuden ylläpitoa tulee sinällään kehittää mahdollisuuksien mukaan. Voutilan ehdotusta/heittoa ei pidä ampua alas lonkalta perinteisen kvasipasifismin hengessä eli ""rauhantahtoisen"" suurvaltanaapurimme agendaa verhotusti myötäillen. Onhan jopa vihjailtu, että ko. esitys suosisi uusnatsien kumoustoimintamahdollisuuksia. Itse en ainakaan huomannut Voutilan blogissa mitään tuota tai jotain muutakaan kumouksellista ääriryhmää suosivaa sisältöä. Aseet on ehdotettu annettavaksi oletetusti kunnon suomalaisille ihmisille, jotka puolustaisivat meitä muita kunnon suomalaisia ihmisiä lähinnä kai hyvinkin potentiaalista isovenäläisten maahantunkeutujanatsien invaasiota eli 'pieniä vihreitä miehiä' vastaan.

Oletetuissa kunnon reserviläisissämmekin voi kuitenkin oikeastikin olla varsinkin nykyisen kaksoiskansalaisuuden oloissa monenkirjavia vastarintaliikkeeläisiä ym. kumousmiehiä/naisia siinä missä putinistisia ja anarkistisia ja jihadisti-islamistisia katuväkivaltasissejäkin. Länsimaisen  demokratian ja lintukotomme sivistyksen vastaisia kumousryhmiä kaikki tyynni.

Noita vaarallisiakin riskiryhmiä lienee jo nykyisten ja vielä todennäköisemmin tulevien reserviläisten joukossa. Kukapa siitä selvän ottaa, kun joukko on nykyisellään kovin monenkirjava ja monikulttuurinen. Onhan ihan mahdollista ja myös täysin laillista osallistua ilmaiseksi Intin korkeatasoiseen taistelukoulutukseen ja siirtyä vaikka heti tuoreeltaan kilpailukykyiset valmiudet saatuaan odottelemaan toimintaohjeistuksia vaikkapa Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen, ISISin, Al-Shabaabin, Donetskin ja Luhanskin venäjämielisten terroristijoukkojen tai ideologiattomienkin palkka-armeijoiden reserviin. 

Voitaisiinko muuten nykysäännösten ja taustaprofilointikäytäntöjen tasa-arvonäkökulmien sallimissa rajoissa kaikkien tavalla tai toisella arvelutavilla tavoin vastakulttuurisina tunnettujen piirien kuten uusnatsien ja anarkistien ja islamistien joukoissa nähtyjen varusmiespalvelukseen pyrkivien kutsuntahaastatteluissa jotenkin jo selvittää nykyistä isänmaata kohtaan tunnettavan lojaalisuuden taso ja sitoutuneisuusaste? Se auttaisi ainakin jotenkin kartoittamaan näiden mahdollisesti jossain vaiheessa kotirynnäkkökivääriin oikeutettujen reserviläisryhmien kelvollisuusnäkymiä.  

Vai antaisiko joku teistä aseen pieniä vihreitä miehiä vastaan henkilölle, jonka tiedetään toimineen esimerkiksi putinistisessa järjestössä ja ehkä olevan jopa Kremlin isännän lojaaleja sudeettimaanmiehiä? Ks.  Suomen armeijan koulutuksesta vihollisen reserviin tai suoraan riveihin?  
 

P.S. Tarkennukseksi vielä, etten itse kannata rynnäkkökiväärien kotisäilytystä rauhan aikana ja normaalioloissa. Vain, jos uhkaava vaara katsottaisiin virallisesti senlaatuiseksi, että tuo menettely olisi paikallaan, hyväksyn sen. En henk.koht. katso hyvällä minkään tuliaseiden tms. pääasiassa tappovälineiksi tarkoitettavien kättäpidempien säilyttämistä muualla kuin armeijan ja poliisiviranomaisten ja heitä laillisesti avustavien ja siihen koulutettujen ammattilaisten tarkoin vartioiduissa tiloissa. Metsästys voi olla poikkeus tiukoin ehdoin ja valvottuna (armeijan ulkopuoliseen ampumaurheiluun kannattaisin täysdigitalisoituja vaarattomia videopelivälineistöjä potku/tuuli/ruudinhajuefektein, eikä maalitaulu saisi siviilikäytössä esittää ihmisiä tai edes ihmistä jotenkin muistuttavia otuksia kuten puskaryssiäkään). 

 

LUE MYÖS: 

YESS! Puolustusvoimilta Venäjän kaksoiskansalaisille rajoituksia 

Ukrainan jatkajavaltio perusteilla - onko Suomella malttia tunnustaa?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Eräs yleishuolestunut trollahtava suomalaisehkolta vaikuttava kansalainen kommentoi jo tuolla Voutilan blogissa näin (ehkäpä vesitysharhautuspotentiaalisessa mielessä): "Profiloijillakin on omat tarkoitusperänsä ja silloin, aina, suljetaan silmät joiltakin asioilta ja korostetaan joitakin asioita."

- Niinpä. Siksi onkin pidettävä visusti huoli siitä, että tuota profilointia pääsevät tekemään vain Suomelle ja suomalaiselle yhteiskuntajärjestykselle lojaalit kansamme ja valtiomme parhaaksi toimivat ammattilaiset, joilla ei saa olla sidonnaisuuksia vieraisiin intresseihin kuten esim. isovenäläisiin, islamistisiin, natsistisiin, anarkistisiin ja kommunistisiin tahoihin ym. kiistattomiin ihmisyydenvihollisiin.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

Mutta entä se sinko. Se on kertatulella ja toimii myös mainiosti metsästyksessä. Sekä tietty mahdottoman hyvä pelote. Eikä vaadi edes oikeastaan ampumarataa. Sekä taloudellisesti ei ole köyhillä varaa paljon ammuskella.

Pelkkiä positiivisia puolia..mitä te jostain rynkyistä nyt jahkaatte. Ne on vaarallisiakin ja köyhillä varaa ampua.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Vakavasti puhuen, mitä vikaa siinä maamiinassa oli? Se kai vaan, että se tuli kiellettyä...

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino

No ainoa vika maamiinassa on,että se voi olla väärässä paikassa väärään aikaan!

Sinko olisi parempi..joka tuvassa putki valmiina jos tulee hyökkäys mistä ilmansuunnasta tahansa,jopa avaruusolioita vastaan!

Ja olen tosissani tämän kanssa ihan sen verran,että osoitan asevarustelun mielettömyyden ihan näin helposti..koska ette keksi vastaväitettä singolle. Sama pätee kilpavarustelussa ja sen järjettömyydessä. Aina isommalle pommille ei ole vastaväitettä.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #7

"..koska ette keksi vastaväitettä singolle"

Hmm... sikäli kuin pidit sitä jotenkin tarpeellisena tai odotettavana, voit harkintasi mukaan lukaista ja tulkita vielä uudelleen alkusanat "vakavasti puhuen".

Rynnäkkökivääri muuten voisi todennäköisemmin olla väärässä paikassa väärään aikaan ja aiheuttaa todennäköisemmin väärää vahinkoa. Modernit maamiinat aktivoidaan vasta tosipaikan tullen eikä niihin juurikaan Suomen rajoilla voi ihan kuka tahansa astella kun ne ovat käyttötilassa.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #8

Rynkyllä voi köyhät huseerata,mutta singolla niillä ei ole varaa.
turvallinen siis eli vähemmän väärässä paikassa väärään aikaan kuin rynkky.
Talous sanelee turvallisuuden siis..myös tilastojen valossa singolla on tapettu vähemmän kuin rynkyllä.

Maamiinat toimii hauskasti maassa,mutta niiden yli lennetään.. singot ovat paljon monipuolisempia kuin palikka maassa. Miinalla et voi pysäyttää kovin helposti edes varkaita..singolla voit.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #9

"Rynkyllä voi köyhät huseerata,mutta singolla niillä ei ole varaa."

;) hehhehhheh... Tiesitkös Vellu-pikkuinen muuten kun näin sanoja aletaan muuntelemaan, että aikoinaan tilavuudeltaan kahta litraa pienemmät paloviina-astiat kiellettiin juurikin tuonsukuisesta syystä kuin tuo mainitsemasi luokkakantainen: huokeilla pikkupulloilla voi köyhätkin huseerata, mutta isoilla ökyputeleilla ei ole varaa muilla kuin säätyläisillä ja kartanoherroilla ja isäntävallasväellä...

Mutta leikki sikseen velikullat ja jallupikkaraiset eikä aleta luokkakantaisesti kansan turvallisuutta kieltämään prolelta enempää kuin porholtakaan, jookosta ;)

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #10

Huomaat varmaankin ettet keksi vastaväitettä..

Tiedätkö muuten yhtään kuinka monta asiaa perustellaan taloudella nykyään? Lähes kaikki.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #11

Paljon perustellaan taloudella, muun muassa Venäjä on perustellut sillä anschlussejaan naapurimaihinsa. Mihin muuten kaipaat vastaväitettä? Miksi? Ei kukko käskien laula.

Käyttäjän VelluHeino kuva
Vellu Heino Vastaus kommenttiin #12

Selitin jo ennempää vastaväitteen mahdottomuuden.

Enkä kaipaa sitä vaan pitäisi huomata älyttömyys.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Ei niitä tarvitse toimintavalmiina säilyttää, jos ja kun tavoitteena on nopeuttaa liikekannallepanoa sellaisissa äkillisissä tilanteissa joissa suuremmat asevarikot eivät ole helposti saavutettavissa.

Tuo hoituu antamalla yhdelle miehelle säilytettäväksi kaksi putkea ja toiselle kaksi lukkoa ja patruunat. Toki kokonaisuus voidaan pilkkoa useampaankin osaan. Tarvikkeet säilytetään siten, että niihin koskeminen aiheuttaa välittömästi hälytyksen. Tuolla menetelmällä yksittäisen henkilön spontaani kajahtaminen ei aiheuta sen suurempaa vaaraa kuin muutenkaan.

Sitä en osaa sanoa kannattaako tuollaiseen järjestelmään siirtyä. Ehkä jonkinasteinen hajauttaminen voisi silti olla paikallaan. Nykyään kun konflikteista ei enää ilmoiteta kirjallisesti 2 kk etukäteen, niin kuin vanhaan hyvään aikaan.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Tuossahan on jo ajateltu kovinkin vastuullisen luovasti, kiitos kommentista. Kuten blogitekstissä itse Voutilan ehdotuksen substanssista totesin: Aseiden jakomenettelyä hyvissä ajoin reserviläisten käyttöön niitä tarvittaessa ja niiden käyttövalmiuden ylläpitoa tulee sinällään kehittää mahdollisuuksien mukaan.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Emme siis suostu pelkäämään, mutta aihetta reservin tehostamiseen tänä päivänä kyllä sinällään taitaa olla - kunhan aseita ei vaan ohjaudu vääriin käsiin. Tosisellaisiakin voi nyky-Suomesta löytyä:

Pienten vihreitten maahantunkeutujien emämaan Venäjän ja kommunistidiktatuuri Kiinan sotavoimat harjoittelevat ihan tuossa Suomi-neidon rantahelmoissa. Pari vuotta sitten harjoituksissa vallattiin Ahvenanmaata eivätkä kaikki liikkuneet reilusti näkyvissä Suursaaren rannoilla. Erään aikakauslehden tänään julkaiseman tiedusteluviranomaisilta saadun selvityksen mukaan Suomi esiintyy yhä useammin terroristijärjestö ISIS:in propagandassa ja ulkovaltojen vakoilu on puolestaan noussut kylmän sodan tasolle. Supon ja sotilastiedustelun katsaukset kertovat, että maamme on näkyvämmin esillä ISIS:in mielipidemasinoinnissa. ISIS julkaisee nyt materiaalia myös suomeksi ja Suomea vastaan ... materiaalissa kehotetaan etsimään sopivia murhaamisen kohteita, kuten puistoissa oleileva nuoriso ja jopa sauvakävelijät. Suomesta on Lähi-idän veriseen sotaan lähtenyt 80 henkilöä. Viranomaiset pelkäävätkin nyt, että palanneet radikaalit tuovat meille ison turvallisuusuhan. (hymy.fi: Supo: ISIS kehottaa suomeksi murhaamaan sauvakävelijöitä ja nuorisoa puistossa!)

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Sotilasaseet kuten "rynkyt" kuuluvat puolustuslaitokselle, eivät kotiin. Parasta maanpuolustustyötä on panostaa ulkopolitiikan kokonaisvaltaiseen ymmärtämiseen. Suomalaiset ovat tilastojen mukaan väkivaltaan taipuvaisia ja kun on tiedossa kuinka paljon suomalaiset syövät masennuslääkkeitä, niin miksi lisätä mahdollisuutta kasvattaa väkivaltaa, yksikin "rynkky" väärissä käsissä tekee tuhoisaa jälkeä.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Näinpä. Ja käsi sydämellä: vaikka sitä vilpittömästi haluammekin, emme voi vyöryttää ihan kaikkea riskipotentiaalia yksin etnisten kantasuomalaisten pillerinpopsijoitten ja muitten itänaapurimme kulloisistakin geopolitiikkaintresseistä ymmärtämättömien vajaaresursoitujen ulkosuhdeneuroottisten suomettuneisuusantisankareittemmme harteille! Valitettavasti joudumme sydän vavisten sanomaan tai ainakin ajattelemaan ääneen senkin, että muissakin kuin meissä itsessämme voi tässä maailmassa olla joitain - ei tietenkään yhtä totaalisen tuomittavia - vikoja, tai ainakin siis melkein... ;)

Emme siis ole lähiseutujen ainut epätäydellinen ja poliittisesti joskus vähän epäkorrektiuteen taipuvainen kansakunta ja kansalaisuusilmenemä. Kansalaisuus ja kansallisuus muuten ovat kaksi tyystin eri asiaa eikä niitäkään pidä sekoittaa keskenään. Kansalaisuuksilla on eroa riippuen sen tarjoaman valtion luonteesta.

On normaaleina ja hyväntahtoisina pidettäviä, mutta myös imperialistisia roistovaltioita kuten länsimaisten arvojen vastaiset Islamilainen valtio ja Putinilainen valtio, jotka käyvät aggressiivista sotaa ihmiskuntaa vastaan EU:n lähialueella, ja molemmilla on myös maanalaista toimintaa/tiedustelua Supon mukaan Suomessakin. On muistettava, että Venäjän kansalaisuudesta 'nauttivat' ovat maan lainsäädännön mukaan lähtökohtaisesti velvollisia auttamaan kaikkialla maailmassa oleskellessaan Venäjän federaation turvallisuuselimiä eli sotilastiedustelupalvelua ym. vieraan vallan edustajia.

Isovenäläisimperialismin uhkapotentiaali pohjautuu historialliseen maahantunkeutujakolonialismiin, tsarismiin ja neuvostofasismiin perustuvan putinismi-duginismin aggressiiviseen olemukseen. Putinin merkittävimmän ideologin mukaan mm. Suomen tulee kuulua Venäjän valtakuntaan, ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Dugin#Vaik...

SIIS: Isisiin tai Venäjän valtioon kansalaisuuden kautta tms. velvoittavalla tavalla omavalintaisesti jatkuen sitoutuneita ei mielestäni tule päästää mihinkään valtakuntamme ja kansamme turvallisuuden kannalta arkaluontoiseen tehtävään/asemaan. Vaikkei Isis olekaan kv. yhteisön virallisesti tunnustama valtio enempää kuin Itä-Ukrainan venäjämieliset ns. kansantasavallat, sekin on niiden tapaan osin valtion tavoin järjestäytynyt ja liki yhtä suuri uhka Euroopalle. Myöskään ns. kotirynnäkkökiväärejä eli 'himarynkkyjä' en mielelläni jakaisi paitsi suomalaiselle yhteiskuntajärjestykselle vieraille ja vihamielisille uusnatseille, myöskään samoista syistä venäläiseen tai islamistiseen kulttuuriin vähääkään kiintyneille uussuomalaispiireille.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

Osasipas Savolainen kerätä eri mieltä olevien niskaan eto kasan attribuutteja. Ihmettelee "yleishuolestunut trollahtava suomalaisehkolta vaikuttava kansalainen".

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #17

Jaahas. Toveri Myyryljaisen mielestäkö siis natsit, islamistijihadistit, stalinistikommunistifasistit, anarkistit ja pienet vihreät maahantunkeutujaputinistit ovat vain viattomia 'erimielisiä', joiden määritteiksi ei saisi julkisessa kielenkäytössä valita noiden kaunosielupulmusten herkkää sielunvirettä loukkaavia poliittisesti epäkorrekteja puhekielisiä luonnehdintoja - eto pravda?

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #19

Lähinnä tämä provosoi minut: "etnisten kantasuomalaisten pillerinpopsijoitten ja muitten itänaapurimme kulloisistakin geopolitiikkaintresseistä ymmärtämättömien vajaaresursoitujen ulkosuhdeneuroottisten suomettuneisuusantisankareittemmme" mutta silloinkin enemmänkin hämmästelemään ilmaisun rikkautta kuin huolestumaan "natsien, islamistijihadistien, stalinistikommunistifasistien, anarkistien ja pienten vihreiden maahantunkeutujaputinistien" sielunvireen puolesta. Mutta tokihan Savolainen hersytteli siitäkin oman tulkintansa muiden käsityksistä.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Israelissa sotilasaseiden ja ammusten jakaminen reserviläisille ei ole mikään ongelma ja vielä pienempi ongelma on kyseisten aseiden kotona säilyttäminen. Israelissa on toki melko tiukkoja lakeja säätelemässä aseiden kantamista ja hallussa pitämistä.

Siellä asetta ei saa kantaa tai säilyttää ladattuna ja viritettynä pois lukien miehitetyt alueet. Sotilailla on lippaat irti aseista eikä edes poliisi kanna virka-asettaan mukanaan patruuna piippuun valmiiksi viritettynä. Israelissa onkin kehitetty melkoisen tehokas ampumamenetelmä, jossa ase viritetään samalla kun se vedetään kotelosta.

Lainsäädännöllä on myös pyritty varmistamaan etteivät reserviläiset "hukkaa" heille luovutettuja aseita. En ole lain yksityiskohdista varma, mutta käsittääkseni aseen tahallisesta tai törkeästä huolimattomuudesta johtuneesta hukkaamisesta seuraa aina ehdoton vankeusrangaistus.

Israelin kaupungeissa ampuma-aseet ovat niin yleinen näky, ettei niihin kiinnitä ensimmäisen päivän jälkeen enää huomiota. Siellä ei ole myöskään erityisen merkittävää määrää ampuma-aseilla tehtyjä rikoksia, vaikka rikollisia Israelissa on siinä missä muuallakin.

Texasissa on sanonta, jonka mukaan vain ampuma-aseet tekevät ihmisistä oikeasti tasa-arvoisia. Siksi yleinen aseen hallussapito-oikeus on sementoitu Yhdysvaltain perustuslakiin niin tiukasti, ettei se sieltä poistu kuin perustuslakia muuttamalla. Yhdysvaltain perustuslaki ei ole paperia kuten Suomessa, joten sen muuttaminen on hankalampaa kuin kuussa käyminen.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen

... ja ruumiitakin syntyy, ihan aseistamattomista ja jo kiinni otetuista.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"... ja ruumiitakin syntyy, ihan aseistamattomista ja jo kiinni otetuista."

No nyt tuli niin vilpittömän päättäväisen paatoksen rrauhaarajalleasiaa jorman täydeltä että kyllä siinä omantunnonsäikeet räpättää paatuneimmallakin kantakapiaisella saati passiivisen puolimyönteisesti maanpuolustusmilitarismia tähän asti epähuomiossa tukeneiden sielunkryptojen sopukoissa!

Ihan pitää ottaa uuteen kriittiseen tarkasteluun oma ylläoleva blogilauseeni "Voutilan ehdotusta/heittoa ei pidä ampua alas lonkalta perinteisen kvasipasifismin hengessä eli ""rauhantahtoisen"" suurvaltanaapurimme agendaa verhotusti myötäillen."

Taitaa nimittäin olla niin, että onhan meillä tosiaan mahdollisuus ihan täysin rauhanomaiseen ratkaisuunkin uhkaavan konfliktin ehkä häämöttäessä ilman laukaustakaan tai edes rynkkyjenheristelyjä. - Kiitos kun avasit silmäni mjuistamaan että vanhat konstit paihittävät pussillisen uusia. Tässäpä kaksi vuotta sitten 99 % pokkana tehty yhä ajankohtainen luovahko ehdotus geopolitiikkaratkaisuksemme: Liittoudutaankin Venäjän kanssa! http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198745-l...

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #21

Viittasin kommentillani tämän kaltaisiin tapauksiin: http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/middleea.... Telegraphin uutinen ei ole ainutkertaisen tapahtuman kuvaus. Näen sellaiset seurauksena siitä, että aseisiin totutaan liikaa, ne arkipäiväistyvät ja kun niitä on, niitä käytetään.

Siinä ei siis ollut minkäänlaista kannanottoa minkäänlaisesta liittoutumisesta joten sensuuntaiset johtopäätökset ovat lähtöisin ihan Savolaisen pmasta sielunvireestä enkä lähde arvioimaan minkävärisiä pillereitä hän on popsinut.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #23

Myönnän ottavani melkein päivittäin ylivoimaisen sosiaalisen paineen ja kaupallisten muotiseikkojen ajamana valkoisehkon d-vitamiininapin. Kai se sitten auttaa jotain, ainakaan ei tarvitse perustella miksei ota kun kaikki muut kerran ottavat.

Aseita ei tuosta samasta syystä pidä jakaa kaikille. Maanpuolustus on siltikin järjstettävä mahdollisimman hyvin. Palestiinan tilanne muistuttaa joittenkin mielestä jotenkin kaukaisesti Viipurin läänin tilannetta, paitsi että karjalaiset eivät ole siellä olleet enemmälti heittelemässä pommeja ja puukottamassa miliisejä, vaan pysytelleet täällä maanpaossa tynkä-Suomen puolella. Silti meidän pitää pitää huioli edes siitä etteivät nuo saatanan ystäväkansan isovenäläisnatsit ihan noin vaan levittäydy pienten vihreitten ym. hybridipartisaanien ominaisuudessa yhä uusille ihmisseuduille. Eli olet oikeassa,jos aseisiin totutaan liikaa, ne arkipäiväistyvät ja kun niitä on, niitä käytetään, joten ei jaella rynkkyjä kaikille eikä ainakaan venäjämielisille ja muille sotahullulluille, vaan varmempiin käsiin tarvittaessa eli uhan käytyä ilmeiseksi.

Käyttäjän myyrylainen kuva
Jorma Myyryläinen Vastaus kommenttiin #24

Aseiden jakamisessa olisin ehkä Savolaistakin tiukempi. En jakaisi niitä myöskään muille kuin Savolaisen inhokeikseen mainitsemille. Riittää kun armeijan joukko-osastoilla ne on.

Tarkoittaako Savolainen nykyisen rajan tälle vai tuolle puollelle jäänyttä muinaisen Viipurinläänin aluetta? Tosin kummallakaan puolella ei ole juurikaan heitelty pommeja yli puoleen vuosisataan. Tosin ainakin tällä puolella lienee ajoittain pyrkimystä äityä puukkohippasille.

Alueella rajan kummallakaan puolella ei myöskään ole karjalaisia maanpakolaisia vaan pakolaiset ovat pikemminkin ihan muualta, paljon kauempaa tulleet hakemaan turvaa.

Mutta missään nimessä kumpikaan rajan puoli entistä Viipurinlääniä ei muistuta menoltaa Israelin laittomasti valloittamia alueita, ei ihmisten elämsien suhteen eikä alueiden statuksen osalta. Iso osa Viipurin lääniähän luovutettiin laillisen ja kansainvälisesti vahvistetun rauhansopimuksen nojalla osaksi Sosialistististen neuvostotasavaltojen liittoa ja loput jaettiin muihin lääneihin täällä Suomen puolella. Sittemmin koko läänijakolaitos on lopetettu.

P.s. Otin Savolaisen pillerit esille vain koska hänkin katsoi asialliseksi mainita muiden popsimiset.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #24

"Silti meidän pitää pitää huioli edes siitä etteivät nuo saatanan ystäväkansan isovenäläisnatsit ihan noin vaan levittäydy pienten vihreitten ym. hybridipartisaanien ominaisuudessa yhä uusille ihmisseuduille."

Putin: Keski-Venäjä oli suomalaismaata ennen maahantunkeutumisryssintää, ks.
http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/240411-p...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Juha-Pekka hei. Israelissa tilanne on ollut pitkään jotain muuta kuin täälläpäin. Siellä aseiden runsaus on valitettavasti heijastumaa olemassaolevista realiteeteista ja niiden näkyvä läsnäolo arjessakin on perusteltua osittain ihan turvallisuutta lisäävänä tekijänäkin. Suomessa ei olla nyt tuossa tilanteessa.

Mitä USA:han tulee, God Please Bless America! Se maa tarvitsee erityissuojelusta selvitäkseen kuiville sanotaanko keskiaikaisesta ja sielunvihollisen inspiroimasta aseenkantolainsäädännöstään, joka yksin on omiaan painottamaan tuon ihmiskunnan sinällään hienoimpiin kuuluvan sivistysvaltion milteipä lähes puolitiehen alkumatkaa siihen suuntaan jossa pimeimpinä irvikuvinamme 'loistavat' Venäjän ja Pohjois-Korean kaltaiset ihmisyystakapajulat.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset