*

Retoriikan kyseenalaistuksia ulkoasiainSuomintaa totta, faktaa ja pravdaa punniten

Valheuutisointia ennen totuudenjälkeistä aikaa: virallinen media vuonna 1968?

  • Valheuutisointia ennen totuudenjälkeistä aikaa: virallinen media vuonna 1968?
  • Lepikontorpan/Keminmaan multaa valmiina Suomi 100 -juhlavuoden vastalahjaksi?
    Lepikontorpan/Keminmaan multaa valmiina Suomi 100 -juhlavuoden vastalahjaksi?
  • Toimiiko Tehtaankadulla edelleen kaksi (2) ihan eriluonteista Suomen punaista 'ristiä'?
    Toimiiko Tehtaankadulla edelleen kaksi (2) ihan eriluonteista Suomen punaista 'ristiä'?

Helsingin Sanomien valokuvaaja V.K. Hietanen tallensi syksyllä 1968 kuvasarjaan presidentti Urho Kekkosen ja Aleksei Kosyginin salaisen tapaamisen jäänmurtajalla Hankoniemen edustalla. Lopulta kuvista julkaistiin vain yksi ruutu, joka kuvaajansa mukaan, "valehtelee enemmän kuin mikään muu kuvani. Kuvassa ollaan niin ystäviä kuin olla voi. Näkemykseni mukaan tilanne oli hyvin tulehtunut heidän välillään."  - Yle

"Vaikka valokuvan tunnelma on leppoisa, vanhat toverit Kekkonen ja Kosygin mittailevat kalasaalista, ei tilanne olisi voinut olla jännittyneempi. Neuvostoliitto oli juuri miehittänyt Tsekkoslovakian, Suomenlahdella partioi kymmenittäin neuvostoaluksia ja Kekkonen pelkäsi Suomen vuoroa Neuvostoliiton järjestellessä etupiiriään. Neuvostoliitossa puolestaan säikähdettiin, kun Kekkonen uhkasi erota presidentin tehtävästä ... Filmillä oli kuitenkin paljon totuudenmukaisempia kuvia, joissa näkyy tilanteen vakavuus .. se on mukana torstaina julkaistussa Museoviraston Journalistisen kuva-arkiston V.K. Hietasen näytekokoelmassa. " > Yle 18.3.2017

- Osattiinko sitä siis ennenkin? Monenlaista hämärtävää disinformaatiota ja suoranaista valheuutisointia virallisessa mediassa niinkin merkittävässä häppeningissä kuin vuoden 1968 UKK:n ja Kosyginin välisissä kekkoslovakialaistamisneuvotteluissa... Ja koska se totuudenjälkeinen aika esimerkiksi Suomen mediailmastossa oikein tarkkaan ottaen alkoikaan? Onkos loppua näköpiirissä, siis yhteisesti todennettavassa horisontissa siintelevänä/punertavana?

 

Lue myös:
Jos Johan Bäckman julkaisisi nettisivut talvisodasta... 
Presidentti Niinistö: Pakotteet kiinni Venäjästä - Krim ja Karjala...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Monenlaista hämärtävää disinformaatiota ja suoranaista valheuutisointia näyttäisi sis olleen jo ennen ns. totuudenjälkeistä aikaakin. Mutta että myös virallisessa mediassa niinkin merkittävässä häppeningissä kuin vuoden 1968 UKK:n ja Kosyginin välisissä kekkoslovakialaistamisneuvotteluissa...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Katselkaa Ahti Karjalaisen, Aarne Saarisen ja Mauno Koiviston lausunnot Tsekkoslovakian miehityksestä oheisen linkin takaa alimpana olevasta videosta.

Ulkoministeri ja pääministeri asettelivat sanojaan niin "taiten" kuin pystyivät. Ainoastaan SKP:n puheenjohtaja puhui suoraan.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/09/08/prahan-196...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Ehkä virllisia reaktioita voisi jollain tasolla vertauttaa myös Neuvostoliiton hajoamisvuosiin ja Baltian maiden itsenäistymispyrkimyksiin. Mauno Primorsk (ent. Koivisto) taisi kovasti yrittää jarruttaa myönteistä kehitystä (myös Karjalan palautusta), ja Paavo Väyrynen asettui suht selvästi tukemaan stalinisti/esiputinisti Gennadi Janajevin vallankaappausjunttaa vuonna 1991 > http://yle.fi/aihe/artikkeli/2011/08/19/suomi-komm...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jos joku haluaa skipata tuosta linkkaamastani videosta Lieko Zhahovalowan raportin Prahasta (mitä en suosittele skipattavksi), niin Koiviston varovainen jaarittelu alkaa noin 8:00 ajassa.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"Ehkä virllisia reaktioita voisi jollain tasolla vertauttaa myös Neuvostoliiton hajoamisvuosiin ja Baltian maiden itsenäistymispyrkimyksiin"

Noh, joskus arkistojen avautuessa tms. sopivana aikana n. 20-30 v kuluttua voisi joku irrotella rinnastamalla reaktioita myös Georgian pohjoisten maakuntien ja Ukrainan Krimin anschlussien vuosiin 2008 ja 2014...

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Joskus tuntuu siltä, että NL oli USAn paras liittolainen kylmässä sodassa, eli teki kaikkensa, jotta sosialismia ei koskaan toteutuisi missään. ;)

Henry

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kosyginin saapuminen meriteitse Suomeen oli jäänyt ilmoittamatta meikäläiselle rannikkotykistölle. Hyvä ettei ehtinyt käydä ns. vanhanaikaisesti! Aiheesta on tehty kiinnostava dokumentti, jonka Yle on jopa esittänyt.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

YYA-aikojen virallisen valhetiedotuksen faktataustat paljastuvat vuosikymmeniä myöhemmin usein pelkästään tutkijoiden sinnikkyyden ansiosta. Jotkut merkit indikoivat kehitystä tapahtuneen sikäli, että nykyajan valtiollinen uutisointi toimii noin vuoden viipeellä, tosin uusvanhaan tapaan Ruotsin median kautta. Esimerkiksi presidentti Niinistön uusi paljastus itärajan pakolaisvyörystä loppuvuodesta 2015: " jälkikäteen venäläiset totesivat hoitavansa rajavalvontansa samanaikaisesti, kun EU maksaa samasta asiasta miljardeja Turkille."

Siis öljyn hintaan perustuvan banaanivaltiotaloutensa tosiallista rahapulaa paikatakseen Venäjä kiristää EU:lta rahaa, jota vastaan wanna-be-suurvalta jatkaisi rajavalvontaansa toisen samanmoisen Turkin tyyliin, ks. http://www.aamulehti.fi/kotimaa/tiilikainen-uutta-...

- Myös desanttidosentti Bäckman näyttää tulleen noteeratuksi: http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005133356.html?re...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset