Retoriikan kyseenalaistuksia Speculare necesse est

RL 17 13 a § ja "kommandoburkha" + 15, 6 §

Karri Ojanen (sit.) puhuu enemmän kuin siteeksi asiaa Helsingin poliisilaitoksen johdolle, median edustajille, poliisin toimintaa valvoville viranomaisille, Helsingin kaupungille sekä yhteiskunnan päättäville toimijoille blogissaan Avoin kirje koskien pahoinpitelyepäilyä Itäkeskuksessa 
 

Koska kommentointimahdollisuus on tuosta blogista poistettu, julkaisen tässä oman kontribuutioni laillisuusnäkökohdan sitouttavuusnäkökulman laajentamiseksi yhdellä pikkupointilla. Me tavalliset kadunkansalaiset ja maallikot ylipäätään joudumme tukeutumaan uutistapahtumien tapahtumankulkujen seurannassa ja arvioinnissa mediaan ja tulkitsemaan niitä suhteessa juridiikan kiemuroihin asiantuntijoihin nojaten tai konsultoiden joskus melko ymmärrettävääkin lakitekstiä. Rikoslaki sanoo mm. laillisiin mielenilmauksiin ja rikosilmoituksiin liittyen: 
 

1. "Joka yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittamaan omaisuutta, on tuomittava laittomasta naamioitumisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi kuukaudeksi." - RL 17 13 a § Laiton naamioituminen 

- Onko tässä kohdin ehtinyt jo vuoden 2004 jälkeen muodostua kaytännössä maan tavaksi positiivisen diskriminoinnin hengessä ikään kuin asenneitsestäänselvyys, jonka mukaan tiettyyn yleisötilaisuuteen nimenomaisesti valmistauduttaessa naamio olisi sallittu joillekin, ja joillekin toisille ei? Näettekö mitään ongelmallista siinä, että jotkut kansanryhmät voivat esiintyä naamioituneina tilanteissa, missä toiset syyllistyisivät niin tehdessään lain rikkomiseen, vrt. kommandopipo/burkha/KKK-huntu

Jos pitää paikkansa julkisuudessa ollut tieto, että Helsingin Itäkeskuksen ko. mielenosoituksen välikohtauksesta kerrotusti 'aiheettoman rikosilmoituksen' tms. tehnyt asianomistaja/"uhri" on väitetysti tunnettu aktivisti tai kuka tahansa muu henkilö, joka ei yleensä esiinny hunnutettuna, hän ilmeisesti saattoi syyllistyä laittomaan naamioitumiseen, mikäli tarkoitus oli (niin kuin videolla nähtävän voisi tulkita) mennä ehkä ei-akuutin (teko)syyn varjolla provosoimaan mahdollisesti aloitteellisena osapuolena tönien ja huudellen tiettävästi kahdeksi jaetun mielenosoitusalueen vastapuolelle.

Jos kyseessä on henkilö joka ei yleensä käytä huntua, on outoa vetää se päähänsä mennessään mielenosoituspaikalle ensin 'vastamiekkaripuolelle' ja sitten siirtyen 'myötämiekkaripuolelle' töniskelemään. Tärkeintä tietty on, ettei raskaudenaikainen sikiönriskeeraaminen tiettävästi aiheuttanut keskenmenoa - ja muistakaamme, että lapsi on sitten ihan syytön äidin mahdolliseen 'hölmöilyyn', mikäli tällainen loppupäätelmä tutkinnan myötä osoittautuisi oikeaksi. 

Wikistä: Asianosaisia ovat asianomistaja ja rikoksesta epäilty henkilö/henkilöt. Rikosilmoituksen jättämisen jälkeen käynnistetään esitutkinta, jossa tutkitaan onko rikos tapahtunut ja esitutkinnan pohjalta laaditaan tutkintapöytäkirja. Asianomistajarikoksia poliisi ei tutki ellei asianomistaja vaadi rangaistusta. Poliisitutkija voi keskeyttää esitutkinnan varhaisessa vaiheessa tai tutkintapöytäkirjan valmistuttua. Vaikka valmistunut tutkintapöytäkirja toimitettaisiin syyttäjälle, syyttäjä voi jättää syyttämättä. Tahallinen väärien tietojen antaminen on rangaistava teko ... Virkarikosten ja väärän ilmiannon osalta asianomistajalla on syyteoikeus ilman syyttäjän edeltävää ratkaisua.

 

2.  "Joka antaa esitutkinta- tai muulle viranomaiselle taikka tuomioistuimelle väärän tiedon ja siten aiheuttaa vaaran, että ilmiannettu pidätetään, vangitaan tai joutuu muun pakkokeinon kohteeksi tai joutuu syytteeseen tai tuomitaan rangaistukseen tai muuhun rikosoikeudelliseen seuraamukseen virheellisin perustein, on tuomittava väärästä ilmiannosta sakkoon tai vankeuteen enintään kolmeksi vuodeksi." RL 15. luku 6 §

- Onko tässä tarkoitetun väärän ilmiannon mahdollisesti tullessa tehdyksi yksinteoin jatkotoimenpiteenä kohdassa 1 tarkoitetulla tavalla naamioituneena esiintymiseen liittyen ja samoihin henkilöihin kohdistuen katsottava raskauttavaksi asianhaaraksi? Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella voisi hyvin kuvitella 'kommandoburkhanaisen' tönimisen uhrien valikoituneen myös väärän ilmiannon kohteeksi samalla kertaa. Siis tuo joukko, jota vihaa uhkuva nainen töniskeli ja mahdollisesti solvasi, olisikin kahden eri rikoksen uhreina asianomistajia yksin yksilöinä ja mahdollisesti joukkona kansanryhmänä, jolla on asiassa itsenäinen syyteoikeus. 

Eri asia on, että tuollainen toiminta on omiaan sekä erikseen että yksin teoin tehtynä kylvämään vihaa kaikkia kansanryhmiä kohtaan jopa tehokkaammin ja tarkoituksellisemmin kuin rauhallinen mielenilmaus tai vaikkapa viikonvaihteessa levinnyt spekulaatio provokaattorin henkilöydestä. Itse kyllä olin valmis kallistumaan alun perin sille kannalle, että se videolla esiintynyt käsistää valkoihoinen hörhö olisi ollut pikemminkin joku rajat kiinni -fanaatikko joka toimii false flag -periaatteella mustamaalaten muslimeja - tai sitten hyvä ystävämme enkelinkasvoinen provokaattorihörhö Suvi Auvinen... Ihan sama sinällään onko kantasuomalainen vai mamu vai mikä, hörhö mikä hörhö. Vaaransi ainakin vauvansa, jos raskaana oli ja luultavasti nolostutti oman taustajoukkonsa ja kansanryhmänsä, joka on asiaan täysin syytön paitsi mahdolliset yllyttäjät. Kenelläkään ei pitäisi olla syytä kasvattaa vihansa määrää tapauksen tai siitä tehtävien spekulaatioiden tai vihankarrikointien johdosta, vaan suosittelisin kaikille jäitä pipoon ja hymyä suuaukkoon! 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän TaruElkama kuva
Taru Elkama

http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/344191-re...

Ehkäpä tässä on kyse sittenkin kansallismielisten ihmisten omista keskinäisistä kahnauksista?
Ainakin tuo viimevuotinen antaa osviittaa asiaan.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Eipä noista tiedä. Toivottavaa kuitenkin olisi etteivät sellaiset löyhähkösti jäsentenväliset kisailut leviäisi täysipäisten keskuuteen, mikä vaara on suuri silloin kun esiinnytään julkisuudessa. Jos vokkienkaan keskinäisläheisnahisteluista ei uutisoitaisi herkällä megafonilla enempää kuin noista miekkarihäppeningeistä julkisuushakuisine mukarikosilmoituksineen, täällähän tuntisi tavan kansalainen edelleen asuvansa jos nyt ei ihan lintukodossa niin ainakin kohtuudella monikulttuurisessa sivistysvaltiossa missä ei ole aihetta minkäänlaiseen paniikkiin.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Politikointimotiiveiltaan todennäköisesti vitivalkoisin suomalainen, Abdirahim HUSU Hussein kommentoi blogissaan 'Kurinpalautusta kuolemalla' ensimmäisten joukossa aihetta, josta hän ei kuulemma aio kiirehtiä kommentoimaan. Tasapuolisuuden nimissä saanee myös ei-poliitikko kommentoida, minä näin:

"Suomessa on ilmeisesti kaksi avoimen väkivaltaisesti suuntautunutta poliittista järjestöä enemmän tai vähemmän vaarallisine aktivisteineen. Käännetyssä aakkosjärjestyksessä mainiten ne ovat ns. vastarintaliike ja anarkistit (pienin alkukirjaimin kirjoitettuna kahdesta syystä, jotka liittyvät molemmissa järjestörakenteen ja nimen epämääräisyyteen ja kunnioituksen ansaitsemattomuuteen).

Husu on kaiketi vieraillut MV-lehden sivuilla ja kommentoi sen porukan kommentointia kuin varteenotettavana keskusteluosapuolena. En voi ottaa siihen kantaa kun en muiden tervepäisten tapaan ole koskaan käynyt sellaisessa seurassa. Moni on kuitenkin käsitellyt myös itse substanssia ja mm. arvostellut viranomaisia ja vaatinut asiallisestikin kannanottoja ja johtopäätöksiä. Poliisin toimintaa on helppo mutta vaikea arvostella varsinkin silloin, kun laillisten mielenosoitusten meno aktivoituu hallitsemattomaksi ulkoapäin tulevien aktiiviärsykkeiden ja miekkari/vastamiekkariasetelman katalysoimana.

Yhdet hullut provosoivat ja toiset hullut lyövät! Onneksi aina ei tule vakavia henkilövahinkoja - mm. viikon takainen Itäkeskuksen kuuluisa ilmiantovälikohtausmielenosoitus olisi voinut varmaankin päätyä vammautumisiin ja ehkä keskenmenoon ym vakavampaankin, jos naamioituneen provokaattorin vastapuolena olisi ollut tämän väkivaltaisen kansallissosialistiporukan kuumakalleja (jotka tiettävästi ovat usein itse olleet aloitteellisia hyökkäyksissä ym. aggressioissa).

Poliisi sietää yhä myös mainittujen kahden laillisen mutta väkivaltaisen ääriosapuolen toimintaa, koska 'vastarintaliike' ja 'anarkistit' ovat muodollisesti laillisia järjestöjä/verkostoja/kansalaisryhmiä. Laillisuusviranomaiset ja poliittiset päättäjät eivät ole katsoneet aiheelliseksi kieltää kumpaakaan yhteiskunnanvastaista koneistoa, koska väkivalta ei ole kaiketi ollut 'riittävän' organisoitua ja/tai vakavaa. Molempien porukoissa on useita väkivaltarikoksiin syyllistyneitä ja niihin yllyttäneitä paskiaisia, mutta vapaan yhteiskunnan ja kansalaistoiminnan ja järjestötoiminnan vapaus on katsottu kokonaisuuden kannalta painavammiksi arvoiksi.

Turvallisuusviranomaisten lausunnoissa on arveltu myös, että laillista toimintaa myös mellakoiksi ja kahakoiksi yltyvissä muodoissaan on helpompi seurata varsinkin nykyisin rajoitetuin valvontaresurssein kuin maan alla ja verkon syövereissä kokonaan tapahtuvaa laitonta liikehdintää. - Ymmärrettäviä perusteita, mutta... Eikö laillisen järjestyksen ja länsimaisen yhteiskunnan vastaisia poliittisia järjestöjä oikeastikin voisi kieltää, kun kerran moottoripyöräkerhojakin on julistettu rikollisjärjestöiksi?

- Ja pragmaattinen neuvo kaikille täysipäisille niin kauan kuin noita hullujen toistensaprovosointimellakoita ei saada kielletyiksi lain keinoin: älkää hemmetissä menkö edes seuraamaan mielenosoituksia, joiden sanomasta uskotte saavanne itkupotkuraivarin tms. terveen järjen keskenmenokohtauksen! Olette ihan yhtä hulluja siinä itsesuojeluvaiston heikentymän rohkaisemassa riidanhaastotilanteessa kuin ne teitä 'vähemmät oikeudenmukaisesti urheat' vihankohteennekin, ja toisinpäin. Niin oli nyt ja niin on ollut aiemminkin, kuten viikko sitten." -
http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset