*

Retoriikan kyseenalaistuksia ulkoasiainSuomintaa totta, faktaa ja pravdaa punniten

Putin hävisi Euroviisut 2016 - Krim on Ukrainan ja Karjala suomen!

Kuten torstain blogissani ennakoin, muodostui Eurovision laulukilpailuista 2016 viihde-elämää suurempi spektaakkeli geopoliittisten ja kulttuuritaustaisten etupiirien molotovribbentroplaisine vastakkainasettelukärjistymineen. Onneksemme kaiki meni parhain päin rauhanomaisen kilvoittelun hengessä ja kansojen itsemääräämisoikeuttakin kohtuudella kunnioittaen. Ukrainan IHANA Jamala voitti evakkolaulullaan '1944' suuren ja mahtavan Venäjän Federaation virallisen voittajaehdokkaan teknisesti täyskelvollisen ja mahtipontisuudessaankin laatuunkäyvän ökyesityksen, jonka nimikään ei samalla tavalla jäänyt mieleen tai viitannut ylipäätään koskettavasti tämän maailman konkreetiaan edes rujoine kaksipääkotkan haaskasiipineen.

Ehkä juuri se onkin se juttu, kun erotellaan tosiparemmuus laskelmoiduista viimeisenpäällehyvistä kyhäelmistä. Australian kappale ja esitys olivat myös kaikin puolin hyviä, mutta tietty ulkopuolisuus Eurooppaan nähden saattoi verottaa loppupeleissä yleisöääniä Eurovision perinteisen toimialueen kansojen keskuudessa. Hieno yritys silti, ja täydet pisteet ausseille korealaisvahvistuksineen!

Venäjän esitys ja kappaleen kooste olivat myös liki yhtä hyvässä kunnossa, mutta jotain puuttui. Kaikki kuitenkin ymmärsivät, että ökyöljymiljoonin eurokuosiin tuunattu Sergei ei laulellut ihan omaa leipää syövän vapaan kansalaisen laulujaan. Hän joka tapauksessa palveli kaikessa viattomuudessaankin enemmän tai vähemmän pahaa isäntäänsä eli Yhtenäinen Venäjä -puoluetta ja Kremlin Krimin-ryöstökoplaa ja myös Karjalan-miehityksen jatkajatahoja. Näinpä alkoi muistakin kuin minusta jo viimeistään torstaina tuntua siltä, että ääni Jamalalle on musiikillisten ym. taiteellisten ansioitten lisäksi myös eettismoraaliselta kannalta paremmin perusteltu kuin ääni toiselle puolelle maapalloa (Australialle) tai väärälle puolelle täysijärkisen ihmiskunnan valtiollista sijaintia (Iso-venäläisimperiumille).

- Kuuntele Jamalan upea kappale '1944' ja katso hieno Krim 1944(2014)-video ja Karjalan-evakkolaulu 1940/44

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Musiikillisesti Ukrainan kappale ei olisi ansainnut edes paikkaa finaalissa sen enempää kuin Suomen tekelekään.

Euroviisut ovat politisoituneet viime vuosina niin vahvasti, ettei Ukrainan yllätysvoitto ollut millään tavalla yllätys.

Luojalle tai jollekin päättäjälle kiitos siitä, että ruotsalaiset olivat sentään hillinneet aikaisemmin ylisuosittua sateenkaariteemaa, johon YLE ei kuitenkaan kyennyt.

Ylen juontaja Mikko jotakin teki itseään ja suuntautuneisuuttaan tykö vähän turhankin paljon. Mieskarkki alkoi nousta jo kurkusta ylös.

Musiikin rivikuluttajana olisin asettanut kärkeen Puolan, Venäjän ja Australian kappaleet. Niillä olisi mahdollisuuksia jopa radioasemien hittirenkutuksiksi. Ukrainan kappale sen sijaan tulee hiipumaan monien muiden euroviisukappaleitten tavoin ikuisiksi ajoiksi unholaan.

Politiikka on puhunut. Ugh!

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Silvennoinen oli tyylitön, Suomen taustaryhmä "humppaa" Kyproksen rockkukkojen kanssa jne. Huonoin juontaja koskaan. UMK:n organisaatiolta otettava kulkuluvat pois ja tilalle ammattilaiset. Sama jengi pyörittää valintaprosessia ja esikatselut ovat aina olleet todella surkeita. Paras edustaja Suomelle olisi ollut se naisrokkibändi naispuolisten Tom of Finlandersin sijaan. Kisojen paras biisi oli ehdottomasti Italian kappale, kaunis nainen ja niin hectormainen aaltoileva balladi kuin vain voi olla. Pitää laatia työpöydälle ikoni tämän biisin takia. Norjan raati ymmärsikin ja antoi 12 pistettä.
Viisukansalle Ukraina sotatilasta huolimatta kuitenkin turvallisempi kuin venäjä, niin se vain on.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Ainoa maa, joka on jatkuvasti kommentoinut EuroVision 2016 laulukilpailuja, on Venäjä ja johto Kremlissä.

Miksi Kreml politisoi voimakkaasti laulukilpailut jo kuukausia ennen niiden alkua ? Eikö Kreml tiedä, että laulukilpailuun ei kuulu politisointi ?

Tulevana viikkona Putinin äänitorvi Peskov keskittyy analysoimaan miksi väärä maa voitti kilpailun. Pitäisikö Kremlin tehdä tästä jotakin johtopäätöksiä ? En tiedä.

Minusta Ukrainan esityksen voitto on kristallinkirkas osoitus, että Kreml on muun maailamn mielestä valtapoliitikkansa kanssa väärässä ! Keskinkertainen kappale sai sympatiat taakseen.

Eikä se Venäjän kappale ollut edes venäläistä tekoa. Ainoastaan solisti oli venäläinen. You Are the Only One -kappale hiottiin brittiläisessä huipputuotannossa. Neljä taustatanssijaa oli tarkoin valikoitu Ruotsista, lauluvalmentaja Kyprokselta ja lehdistöpäällikkö Kreikasta. Sävellys kreikkalainen Dimitris Kontopoulos sanoitus John Ballard Ruotsista.

Mitä enemmän Kreml pitää Ukrainan kappaleen voittoa provokaationa, sitä enemmän he todistavat olevansa väärässä.

Käyttäjän ollivaisala kuva
Olli Väisälä

Otsikosta: Karjalan historiallinen yhteenkuuluvuus Suomen kanssa on kuitenkin paljon vanhempi ja vahvempi kuin Krimin ja Ukrainan yhteenkuuluvuus. Hrushtshev liitti Krimin Ukrainaan, ei kai tällä sen vanhempia juuria ole.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson

No, mitkä sitten on Venäjän yhteys Krimiin – jos halutaan sellaista väittää? Mieluusti kuulisin perusteluja.

Ennen Neuvostoliittoa ja Venäjää Krimiä asuttivat vainotut Krimin tataarit, sitä ennen monet muut kansat kasaarit, sitä ennen germaaniset gootit, tätä ennen taas kreikkalaiset yms. Itse asiassa Krim nähdään paikkana, josta kristinusko levisi Ukrainaan.

Krimiä kaapatessaan Putin väitti – valehteli kirkkain silmin Krimillä 1000-luvulla kristinuskoon kääntyneen hallitsija Volodymyr I:n venäläiseksi (venäjäksi Vladimir I), vaikkakin tämä hallitsija oli Kiovan suuriruhtinas, jolla ei ollut mitään tekemistä vasta myöhemmin syntyneen Moskovan eli nykyisen Venäjän kanssa. Kristinusko omaksuttiin ensin sillä alueella, jonka tunnemme mykyisin Ukrainana ja Valkovenäjänä.

Jos jonkin verran tutustuu Venäjän historiaan, niin tajuaa, että nykyinen Venäjä katsoo jatkavansa sitä valtakuntaa, jonka keskuksena oli Moskova. Tämä perustettiin myöhemmin kuin Kiova-keskeinen muinais-Venäjä Ukrainan ja Valkovenäjän alueelle. Myöhemmin syntynyt ei voi oikein vaatia oikeutta hallita aiemmin ollutta. Eihän Yhdysvalloillakaan ole oikeus hallita Brittein saaria, vaikkakin täältä on peräisin osa amerikkalaisuudesta.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Ei se kyllä kovin vanhaa historiallista "yhteenkuuluvuutta" ole tuo ryssänvalta Krimilläkään, vaan maahantunkeutujia ovat ja laittomia vallanpitäjiä niin nyt kuin tsaarin ja neuvostovallankin aikana, ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216908-p...

Ukraina vaan on ollut perinteisesti krimiläisille mieluisampi yhteistyösuunta kuin Venäjän pakkoyhteistyösuunta, ja lähinnähän vaan nuo maahantunkeutujavenäläiset ovat Venäjään kuulumista kannattaneet ihan niin kuin nyt maahantunkeutujaryssät tuolla Viipurin läänissäkin.

Jukka Laine

Euroviisujen politisointia tukee uusi järjestelmä jossa poliittinen järjestelmä antaa 50% äänistä yleisön sijaan. Puolan hyvä kappale ei saanut ääniä tarpeeksi ja Venäjä voitti selvästi yleisöäänet. Menee maku lopullisesti koko viisuista ja Ukrainan ikävän surullinen uhriutuva propaganda kääntyy itseään vastaan. Euroopassa voisi jokainen maa toimia samoin. Tylsää kun moinen sallittiin.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Politiikka voisi tuoda Euroviisuihin jotain sellaista näkökulmaa mikä minuakin kiinnostaisi, kappaleet nimittäin ovat järjestään tylsääkin tylsempiä.

Onhan siellä ennenkin laulettu mm. ainakin Tsingis Kanista ja Waterloosta. Aina se koskee myös Venäjää. Tsingis Kaaninkin porukat voittivat ensin Venäjän ja alistivat sen kansat, mutta sitten Iivana julma voitti mongolit,

Ranskan "mongolit" tunkeutuivat sitten myöhemmin Moskovaan Napoleonin johdolla, mutta Venäjän talvi kukisti ranskalaiskenraalin ensin ja sitten Wellington päihitti Napoleonin Waterloossa.

Ne Krimin tataarit, joista Unkarin kappaleessa vissiin puhuttiin, olivat niiden mongolivalloittajien jälkeläisiä jotka aikoinaan hallitsivat Venäjää.

Jukka Laine

Esimerkiksi CNN uutisoi: ''ANTI-RUSSIAN SONG WINS''. Ei tainnut mennä ihan putkeen viisuorganisaatiolta. Tästä politiikasta ovat useimmat saaneet jo tarpeekseen. Partanaiset ja vainotut tataarit yms. voittavat aina ja se on suuri voitto Venäjästä. Toivottavasti palataan edes järjestelmään jossa lasketaan vain yleisöäänet, kun valtaosan asiantuntijaraadeista antamat 12 pistettä tiesi jo etukäteen. Ja ne annettiin poliittisista syistä.

TVOF kilpailu esimerkiksi oli kivaa katsottavaa. Euroviisujen tarkoitus oli alunperin yhdistää Eurooppaa. Nyt jää ikävä jälkimaku vuosi toisensa jälkeen. EBU on poliittinen organisaatio koska monet kansalliset kanavat ovat poliittisen järjestelmän alaisuudessa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kai sentään ymmärsit, Jukka, että Ukraina voitti nimenomaan yleisöäänillä. Jos tuomaristo olisi saanut päättää, voittaja olisi Australia.

Jukka Laine Vastaus kommenttiin #20

CNN kanava ei ymmärtänyt. Heidän mielestään Venäjä oli voittaja yleisöäänien perusteella, mutta voittajaksi haluttiin pelata Ukrainan poliittisin perustein.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

"...Krimin tataarit, joista Unkarin kappaleessa vissiin puhuttiin, olivat niiden mongolivalloittajien jälkeläisiä jotka..."

Hohhoijaa. Mitenhän sinä olet vääntämyt turkinsukuisista tataareista noin vaan mongoleja, tosin onhan suomalaisiakin sanottu joskus mongoleiksi. Se on kaikille kuitenkin selvää, että tataarit ovat olleet Krimillä satoja vuosia kauemmin kuin venäläiset, vaikkeivät kaikkein alkuperäisimpiä asukkaita olekaan. Venäläiset ovat tullet Krimille kansoista viimeisimpinä niin kuin nykyiselle pohjois-Venäjällekin ja Suomalais-karjalais-kansojen alueille, jonne saapuivat yhtä aikaa romanien kanssa.

Venäjä valtasi Krimin ensi kertaa Katariina Suuren johdolla vuonna 1783 ja on kohdistanut erityistä julmuutta tataareja kohtaan, samaan tapaan kuin suomalais-karjalaisiakin kohtaan.

Wikipedian mukaan: "Venäjän keisarikunta yritti aktiivisesti slaavilaistaa aluetta, mikä johti tataarien sortoon ja suureen muuttoliikkeeseen nykyiseen Turkkiin. 1860-luvulle mennessä tataarit olivatklin menettäneet enemmistöasemansa Krimillä. Krimin tataarien kansallinen liikehdintä sai alkunsa 1900-luvun alussa. 1910-luvulla syntyi useita tataarien vapautukseen tähtääviä maanalaisia liikkeitä. Venäjän vallankumouksen yhteydessä vuonna 1917 nämä liikkeet nousivat tataarien johtoon. Marraskuussa 1917 pidettiin Krimillä paikalliset parlamenttivaalit, jotka johtivat Krimin demokraattisen tasavallan itsenäisyysjulistukseen. Bolševikit kuitenkin kukistivat tasavallan lyhyiden yhteenottojen jälkeen. Venäjän sisällissodan yhteydessä Krim vaihtoi usean kerran omistajaa valkoisten ja punaisten välillä. Punaiset veivät voiton ja he perustivat vuonna 1921 Krimin autonomisen neuvostotasavallan. Krimin tataarien älymystö hävitettiin lähes tyystin puhdistuksissa 1920–1930-luvuilla.[1]
Krimin tataarien pakkosiirron muistomerkki Sudakissa.

Toisen maailmansodan sytyttyä ja Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon vuonna 1941 saksalaiset valloittivat Krimin saman vuoden syksyyn mennessä. Neuvostoliiton joukot valloittivat alueen takaisin vuonna 1944. Toukokuussa 1944 koko Krimin tataariväestö pakkosiirrettiin Keski-Aasiaan ja Siperiaan. Kuljetusten huonot olosuhteet johtivat lähes puolen kuljetettavista kuolemaan jo matkalla. Perilläkään olot eivät olleet paljon paremmat. Samaan aikaan todisteita tataarien olemassa olosta hävitettiin Krimillä. Paikannimet venäläistettiin ja alueelle muutettiin venäläisiä uudisasukkaita. Krimin tataarien kansallinen liike heräsi taas vuonna 1956, jolloin alettiin vaatia paluuoikeutta Krimille. Neuvostoliittolaiset viranomaiset eivät kuitenkaan kiinittäneet asiaan huomiota ennen 1980-luvun vapaaman politiikan aikaa."

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"Hohhoijaa. Mitenhän sinä olet vääntämyt turkinsukuisista tataareista noin vaan mongoleja, tosin onhan suomalaisiakin sanottu joskus mongoleiksi."

Mongolit valloittivat ensin tataarit ja ne lähtivät sitten yhdessä eteenpäin maalimaa valloittamaan.

Tosin, eivät mongolit kohdelleet tataareja sen paremmin kuin Venäläiset myöhemmin Krimillä.

Naiset tietenkin erotettiin heti joukosta ja heistä tehtiin mongolisotureiden lohtunaisia, soturit kun oli kaukana kotoa jo silloin.

Sen jälkeen miehet ajettiin vaunun aisan elta ja ne jotka kumartuivat päästäkseen alta erotettiin joukosta ja heidät lyhennettiin, eli otettiin pää pois kaulaa myöten. Jäljelle jääneistä tataaripojista, niistä jotka kulkivat suorana aisan alta, kasvatettiin uusia mongolisotureita, heistä sitten tuli kai niitä Krimin tataareita aikaa myöten. Näin ainakin tarinan mukaan.

Toki sieltä idästä on kansoja virrannut länteen ennenkin, mm. Hunnipäällikkö Attilan mukana. Attila alisti kaikki kansat jotka asuivat Rooman valtakunnan rajojen ulkopuolella, siis gootit, germaanit, alaanit ja mitä niitä nyt siihen aikaan oli, osa gooteista tosin pakeni Rooman valtakunnan rajojen yli.

Yhdessä ne sitten tekivät Attilan johdolla ryöstö- ja sotaretkiä Rooman alueelle ja keräsivät keisareilta lahjuksia ja veroja. Ne gootit jotka olivat päässeet Rooman rajojen sisäpuolelle aiemmin, auttoivat sitten roomalaisia puolustautumaan Attilaa vastaan.

Toki jo Attilan joukoissa saattoi olla mukana myös tataareja. Historiassa siitä ei ole kovin tarkkoja tietoja.

Käyttäjän timoandersson kuva
Timo Andersson Vastaus kommenttiin #18

1200-luvulla tapahtunut mongolivalloitus merkitsi Keski-Aasiaan, Kiinaan, Persiaan ja Intiaan keskittyvän mongolivallan ulottumista Venäjälle. Etnisiä mongoleja ei näytä asettuneen valtakunnan läntisille alueille kovinkaan paljon. Volgalla on vielä nykyäänkin asustavat kalmukit, Euroopan aino buddhalainen kansa, lienevät jääneet alueella vasta uuden ajan alusta. Moskovan venäläiset olivat mongolien veronkantajia ja samalla tavoin osa mongolihallintoa kuin mongolien liittolaisetkin. Tataarit ovat turkinsukuisia bolgaareja, jotka 800-luvulla perustivat valtakuntansa volgalle. Moskovan Venäjän alueella bolgaarit olivat ennen kuin vanhimmillaankin vasta 1300-luvulta alkaen Moskovan seudun itäslaavit asettuivat alueelle.

Nimityksenä "tataari" viittaa mongoleihin, siis etymologiselta merkitykseltään, kuitenkin tehdään etymologinen virhepäätelmä, jos tästä päätellään nykyisten tai uuden ajan tataarien olevan mongoleja, joiksi venäläiset ovat alkaneet nimittää bolgaareja kyseisen virhepäätelmän tekemisen vuoksi. Triviaalisti tataarit joutuvat moskoviittien tavoin mongolien vasalleiksi (ei-moskoviittiset itäslaavit eivät kuitenkaan olleet vasalleja eli sijaishallitsijoita.

Käyttäjän ilkkaluoma kuva
Ilkka Luoma

Venäjä Euroviisu sai eniten yleisöääniä.

Karjalaa ja Krimiä ei voi verrata - ei sitten lainkaan. Krimiläiset äänestivät kohtalonsa - karjalaiset eivät. Krimillä enemmistö on venäjän kielisiä ja venäläismielisiä - Karjalassa puhuttiin 99,99 prosenttisesti suomea ja oltiin 99,99 prosenttisesti suomenmielisiä - tietty.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Ei taida Ilkalla olla laskuoppi hallussa enempää kuin historiakaan. Hyvin voi monilta osin verrata Viipurin lääniä ja Krimiä. Ja nuo prosenttisi kielioloista Suomen karjalassa ovat puoliluomastakin arveluttavampia.

Viipurin läänissä puhuttiin varsinkin kaupungeissa ja Laatokan itärannoilla muitakin kieliä kuin suomea suurinpiirtein samassa suhteessa kuin muuallakin eteläisessä Suomessa. Viipurissa oli ruotsinkielinen väestö merkittävän kokoinen ehkä runsaat 5 %, ja venäjänkielisiäkin pari kolme prossaa ja myös jiddishiä ja saksaa puhuttiin. Itärajan kunnissa puhuttiin paljon ihan oikeata karjalan kieltäkin eikä ei siis vain kannakselaista karjalanmurteista suomea.

Nythän kieliolot ovat Viipurin läänissä laittomien maahantunkeutujien ja etnisen puhdistuksen jäljiltä todellakin nuo neuvostolukemat n. 99,99%, niin kuin ovat aiemmin tataarinkielisellä ja ukrainankielisellä Krimilläkin Putinin venäläistämishyökkäyksen lopputuloksena kun tataarinkielinen opetus ja puhekin alkaa olla käytännössä kielletty. Eikä se kyllä kovin vanhaa historiallista äitivenäläisyyttä ole tuo ryssänvalta Krimillä enempää kuin Karjalassakaan, vaan maahantunkeutujia ovat ja laittomia vallanpitäjiä niin nyt kuin tsaarin ja neuvostovallankin aikana, ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/216908-p...

Käyttäjän ilmari kuva
ilmari schepel

Koko euroviisut-kuvio alkaa olla yhä irvokkaampaa. Minusta Jukka Konttinen kirjoitti vapaavuoron puolella sopivan sarkastisen blogin aiheesta:

http://jukka-konttinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kul...

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Kiihottuneiden äänenpainojen hillitsemiseksi suosittelen kaikille Love Recordsin CD- tekelettä "Poliittisten laulujen parhaat" vuodelta 2002.

Tallennukset ajoittuvat vuosille 1969-72.

Vasta kuunneltuaan peräperää kaikki 29 vasemmistolaista kotimaista poliittista laulua, on kukin kommentoija kypsä laajentamaan laulun ja politiikan yhdistelmän hedelmällisen arvostelemisen Euroviisu-tasolle.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Jokaisessa laulussa tai iskelmässä on arvonmuodostuksen kannalta oleeellista sekä sävellys, esitys, sovitus että sanat. Ei voida tuomita raadin päätöstä sillä perusteella, että sanoitus vaikutti voimakkaasti päätökseen. Laulun viesti on aina tärkeä osa kappaletta.

Veikko Lavin Evakon Laulu sai aikoinaan Suomessa suuren suosion nimenomaan sen tunteisiin vetoavan sanoituksen vuoksi. Jos Anneli Saaristo olisi samalla lauluäänellä esittänyt sen samalla sävelellä ja sovituksella, mutta sanat olisivat kertoneet vaikkapa arkipäiväisestä bussimatkasta Kotkasta Joensuuhun, niin laulua tuskin olisi noteeratttu lainkaan.

https://www.youtube.com/watch?v=OgvQBSSxzck

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Totta.

Niinpä tämän päivän suomalaisten suhtautumista viimeaikaiseen maahanmuuttoaaltoon voisikin mainiosti saada positiivisemmaksi, jos saisimme "Turvapaikanhakijan Laulun", jossa panostettaisiin erityisesti sanoitukseen vetoamalla suomalaisten tunteisiin.

Uskoakseni surumielinen mollisointu toimisi tässäkin paremmin kuin reipas ja iloinen duuri ( vrt. Evakon Laulu).

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Niinhän se. Jos nyt katsoo tuota Venäjän "hittilaulua", on sanoitus pahinta tusinapophittisanoitusta mitä maan päältä löytyy. Siis normaalia B-luokan euroviisukamaa. Ja niin kyllä on sävellyskin, joskin sävellyksissä voi aina olla jotain pientä raikasta elementtiä, joka napsahtaa kuulijoihin. Visuaalisesti en voi ymmärtää, miten joku on voinut pitää sitä erityisen onnistuneena. Video oli aika hyvin tehty, mutta lavaesitys suorastaan ankea. Sinällään kappaleessa oli joitain samoja elementtejä kuin viime vuoden voittajabiisissä, ollen siitä silti kaukana. Minun on suoraan sanoen vaikea ymmärtää kappaleen menestystä, ellei äänestäjäkunta sitten muodostu korostuneesti teinitytöistä.

Ukrainan kappaleen poliittisesta sanomasta voi olla montaa mieltä, mutta ainakaan sanoitus ei ole tuota "I laav juu souuu mats"-tusinakamaa. Sinällään sanoma on varsin kätketty nimen taakse ja olikin hyvä, ettei sillä paatosteltu alkusäkeistöä enempää. Muutoin sanoitus oli aika mitäänsanomatonta ja kaukana hyvästä englanninkielisestä lyriikasta; vierasta kieltä käytettiin aika kömpelösti. Englanninkieliseen kappaleeseen oli myös vähän outoa yhdistää muunkielinen kertosäe. Musiikillisesti kappale oli parempi, ei sitä euroviisutusinatyyliä. Funkkityylin yhdistäminen sanoituksen kärsimysteemaan oli kyllä ehkä vähän outo yhdistelmä. Sinällään musiikillisesti kappale varmasti oli Euroviisujen keskitasoa selvästi parempaa. Visuaalisesti esittäjä ei osannut antaa näyttöä minkäänlaisten teatteritaiteiden osaamisesta. Lavavideo oli kyllä selvästi onnistuneempi kuin nyt vaikkapa Venäjän.

En nyt vielä ole ehtinyt muita kappaleita kuunnella. Kuuntelen joku kerta Spotifystä – en halua ulkomusiikillisten tekijöiden vaikuttavan, joten mielelläni katson esitykset vasta jälkikäteen.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Terkkuja vaan Tukholmasta! Oli huikeat viisut, voittaja vaan väärä. Mut hei, mielipiteitä se on musiikkikin.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Tuolla Vapaavuoro-keskustelussa joku euroviisusuuntautunut esittää oivan reseptin Suomelle ensi vuoden kisaa silmällä pitäen:
" Agit Prop esittämään vielä säveltämätöntä ja sanoittamatonta eurohumppaa "Karjala takaisin, saatana"."

Vastasin maallikon näkemyksenä, että "Nimestä ehkä kannattaa jättää tuo 'saatana' pois. Agit Prop saattaa olla kasvanut ihmisyyteen 70-luvun hörhöilyjen jälkeen, mutta bändin nimi on myös muutettava saatanallisten mielleyhtymien välttämiseksi. Muitakin ja jopa parempiakin esittäjiä biisillesi kyllä olisi. Ukrainan voitto oli tänä vuonna paikallaan, kappale ja esitys laadullisesti olivat kiistatta neljän viiden parhaan kanssa jaetulla ykköstilalla plus kokonaisuuslisä mitä parhaimman momentumin siunaamana - valitettavasti itänaapurimme saatanallisuuden "ansiosta". Samasta itänaapurimme ystävyys, yhteistyö- ja avuntantohakuisuudesta olemme me suomalaisetkin usein päässeet nauttimaan ja myös jalostamaan saamamme huomionosoitukset lauluiksi, vrt. Veikko Lavin Evakon laulu vaikkapa Anneli Saariston esityksenä."
> http://miikkakeranen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kultt...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Ymmärrän myös euroviisupropagandasta valittavaa blogisti Niemistä osittain ja kommentoin näin:

Eivät euroviisut sinällään juuri kiinnosta minuakaan mm. viime vuosikymmenten elämällevieraan provosoivan pervohörhöilyhypen ym. itseääntoistavan jonninjoutavuuden vuoksi. Joskus kuitenkin ilmenee syitä kiinnittää huomio ja kiinnostuskin tuolle areenalle jota ei ole virallisesti luovutettu vain outoilijoiden yksinoikeudeksi. Ukrainan voitto oli tänä vuonna paikallaan > http://jukkanieminen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/21...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Ylen entinen toimittaja Antti Halinen blogasi otsikolla Euroviisut ja vuosiluvut. Hän spekuloi skenaariolla, että Putin lähettäisi ensi vuoden kisoihin kappaleen Venäjän uhriutumisesta natsien hyökätessä ja jatkaa ajatusta muistta maista vastaamassa vastaukseen omien uhritarinoidensa avulla. Kommentoin näin:

" Kilpalaulannaksihan se menisi kun vuorotellen ranskalaisessa aakkosjärjestyksessä ehkä Armeniasta alkaen esiteltäisiin megatraumojamme - mutta kuitenkin ökyrikas Venäjä saisi aina veto-oikeudellaan muistella kuinka lopulta pelasti kaikki eurooppalaiskansat Voiton päivänä (kuten näyttää taaskin tarjout..." - ks. koko pitkä kommentti: http://anttihalinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/21698...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset