Retoriikan kyseenalaistuksia ulkoasiainSuomintaa totta, faktaa ja pravdaa punniten

- Liittoudutaankin Venäjän kanssa!

  • Syytä olisi alkaa jo kaivaa esille yya-aikaisia ystävyysjulisteita rauhansymboleineen ja lepikontorpan multapusseineen?
    Syytä olisi alkaa jo kaivaa esille yya-aikaisia ystävyysjulisteita rauhansymboleineen ja lepikontorpan multapusseineen?

Kissa pöydälle. Maamme viimeaikaisen liittoutumisjahkailun tässä vaiheessa näyttäisi olevan korkea aika tuoda reilusti esille mitä ilmeisin mutta pitkälti vaiettu varteenotettava vielä todennäköisesti avoin optio. Venäjä-johtoiseen puolustusliittoratkaisuun hakeutumista ei jostain syystä ole vielä käsitelty julkisessa keskustelussamme yhtä kattavasti ja avoimesti kuin nyt jo takaperoiseksi koettua, lähtökohtaisesti huonosti jäsentyvänä näyttäytyvää ja kaukaisen teoreettisesti argumentoituvaa natopohdintaa.

Itäliittoutumisestahan meillä sitä vastoin on jonkinasteista tuoreempaa kokemusperäistä mielikuvaammekin, ja konkreettisia skenaarioitakin on helpompi hahmottaa muuallakin kuin sotastrategisten kabinettien karttapöydillä. Syvällinen ja asiallinen etujen ja haittojen monipuolinen selvitystyö alkakoon nyt! Julkisen tarkastelun osiossa ei meidän tietenkään tarvitse jutskailla ihan niin kieli keskellä suuta ja pikkusammakoitakaan varoen kuin ministeriöiden ja muiden virallisempien tahojen (Etyj?) koukerokielisissä esityksissä on perinteisesti nähty. Tässä pari painavahkoa pointtia:

1.  Koska potentiaalisen liittokumppanimme Venäjän federaation valtionhallinnolla puolustussektoria myöten näyttää juuri nyt vallitsevan tilapäistä määrärahanniukkuutta sielläkin, avautuisi Suomelle mahdollista Euraasian Unionin sotilasyhteisön jäsenhakemusta harkitessaan tilaisuus pedata jo ennalta alustavasti myönteiseen päätökseen sutjakoittavaa kehityskulkua. Voisimme järjestää (osin epävirallisesti budjettirahoitteisesti) esimerkiksi näyttävän kansalaiskeräyksen pienen ystävällisen naapurimaan spontaanina solidaarisuudenosoituksena suuren ja maltillisen itänaapurimme tämänhetkisen taloustilanteen helpottamiseksi kantaen näin jo omaa bilateraalista vastuutamme yhteisestä puolustustaakasta, joka toki meidän osaltamme muodostuu paljon aiempaa kevyemmäksi pitkän pennin säästyessä itäliittojäsenyyden myötä kun maamiinojenkaan menetetystä tarpeesta ei tarvinne huolehtia, ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198668-rahankeraysko-venajan-auttamiseksi

2.  Koska Venäjä on rauhanomaisena naapurimaana viime vuosina varmaan syystäkin pettynyt omien naapureidensa aggressiiviseen neulanpistopolitiikkaan ja voimatasapainoa horjuttaviin sotilasdoktriinipuheenvuoroihin, olisi paikallaan sävyttää mahdollista itäpuolustusliittokeskustelua alusta alkaen nykyistä myönteisemmällä lähialueyhteistyöhengellä, ks http://yle.fi/uutiset/venajan_media_vihamielinen_suomi_vahvistaa_joukkoj... - Voisimmeko toimittaa keräystuoton lisäksi Kremlin puolustushallinnolle myös vuotuisena symbolisena lahjana ison säkillisen lepikontorpan multaa? Syytä olisi varmaan alkaa jo kaivaa esille myös yya-aikaisia ystävyysjulisteita rauhansymboleineen.

 

P.S.   Suomalaisten ei muuten varsinkaan nykyisessä maailmantilanteessa pitäisi missään nimessä syyllistyä osoittelevaan pelonlietsontaan, jonka mukaan meihin kohdistuisi jonkinlainen kuviteltu uhka idästä, ks. http://erlandsalo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198788-marsilaiset-hyokkaavat-suomeen-idasta

P.P.S.   Samaten voidaan keskustelu Mainilan laukausten 1939 ja matkustajakone Kalevan 1940 ampumisesta lopultakin päättää todeten tapaukset lievästi vanhenneina Suomen sotasyyllisyyden piikkiin laskettaviksi - hyi sentään sinällään! Ks. http://jukkanieminen11.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198818-trolliasiaa#comment-3045200

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän JukkaLaulajainen kuva
Jukka Laulajainen
Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Kuuba lähettää ulkomaille kehitysapuna lääkäreitä, me voisimme lähettää Putinille lentokonemekaanikkoja ja lentäjiä.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Miksi se karttapalvelu Here piti mennä myymään suur-Saksan autoteollisuudelle? Poliittisesti fiksumpaa/korrektimpaa olisi ollut myydä vaikka puoli-ilmaiseksi itänaapurille, esimerkiksi Rostovin alueen panssarijoukoilla olisi ilmeistä tarvettakin ja yhteistyöpiireillä ilmatorjuntaohjuspattereissakin ehkä... ;) Meidän ilmatilanloukkausongelmathan toki poistuisivat kokonaan itäliittoutumislinjauksen toteutuessa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ennen nämä yhteistyötarjoukset osattiin torjua, missäpäs muualla kuin saunassa.
http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2010/11/marsalk...

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Saakos kansakunnan elämänkysymykset olla ihan henkilösuhteiden ja löylykemioiden varassa? Kuinka tuo saunadiplomatia toimii lähentelyntorjuntaan jos isovenäläissovinistimachot eivät huoli suomineitoa edes samalle laudeosastolle? Meillähän pressaksi voidaan hyvin valita jonain päivänä vaikkapa Arja Alonen tai Ekka Aavisto. ;)

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Kiina olisi varteenotettava vaihtoehto myös. Riittävän iso pelottamaan sekä jenkkejä että venäjää eikä suuria ulkopoliittisia ambitioita.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Hmmm... tuon uuden liittoutumakokoonpanomme väliin näin vanhanaikaisgeopoliittismaantieteellisesti ajatellen jäisi välitila jota ei voi pitää ihan tyhjiönä eikä puristuksiin joutuessaan yhdentekevänäkään. Mitäs sen kanssa? Totta puhuen Venäjä ja Kiina ovat kyllä edelleenkin ja jopa kai Putinin kaudella vähän tiivistyenkin Stalinin ja Maon aikoinaan aloittamassa ideologisessa liitossa valtiototalitarismiinsa perustuen vaikka liitto on välillä vähän rakoillutkin. Ja onhan heillä yhteisiä lapsiakin, tunnustettujakin ainakin "kansandemokratian" mallioppilas Pohjois-Korea. Ei siihen liittokuntaan ehkä oteta noin vaan länsityyppisiä kansan demokratioita joissa on kaksinumeroinen luku puolueitakin ja vaaleissa oikeasti useampia ehdokkaita. ;)

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

>#7:

Myös on spekuloitu sodan julistamista Kiinalle. Kun Kiina lähtisi tulemaan idästä, me ehtisimme livistää Ruotsiin ja sitten Kiinan joukot palaisivat takaisin. Lopputulos Kiina jyräisi Venäjän kahdesti eli tullen mennen.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Mutta kokemus on osoittanut että jos suomalaisia evakoituu vaikkapa vain väliaikaisesti kotikontujaan lännemmäksi vaikkapa sellaiset 430 000 verran, tilalle ilmaantuu saman verran venäläisiä jotka antavat paikkakunnille maahanmuuttajanimiäänkin kuten Viipurin läänin Käkisalmelle, Koivistolle, Johannekselle ynnä muille on annettu ja "Primorskiin" toivat vielä öljyputkenpäänkin jostain idän suomensukuisen kansan mailta. Niin, eikä karjalanpakolaoset ole vieläkään päässeet takaisin Viipurin lääniin eikä Petsamonkaan ja Salla-Kuusamon alueelle niiden väki ja Suomenlahden saaretkin ovat vielä tilapäisvenäläisten hallussa. Että muuten hyvä idea, mutta tynkä-Suomikin menisi Leningradin oblastin jatkoksi kun venäläiset pakenisivat kiinalaisia ja saisivat siten jalansijaa täältä lännemmän Suomen 'ikivanhoilta venäläisalueilta', ks. https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksandr_Dugin ja http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/197383-a... ;(

Viljo Häggman

"...eikä suuria ulkopoliittisia ambitioita."

Et taida tuntea kiinalaisia. Tyyli on vain erilainen, ja kärsivällisyys satakertaista länsimaisiin verrattuna.
Älä koskaan aliarvioi kiinalaisia.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Kärsivällisyys, juurihan ne vasta ruudinkin keksivät. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Aikaperspektiivin eroista länsimaihin nähden voidaan muistella oliko se nyt Tshou-en Lai, joka sanoi etä on vielä aivan ennenaikaista arvioida Ranskan suuren vallankumouksen merkitystä ja vaikutuksia historiaan. Nythän muuten kommunistivaltiokapitalistinen Kiina taitaa olla ostelemassa jo/vasta vuosikymmenten kokemuksella sekä kehitysmaiden että länsimaiden kiinteätä ja rahasto-omaisuusmassoja ja monet ovat itse asiassa Beijingin päin veloissakin, pikkuhiljaa hyvä tulee... ;)

Käyttäjän PetriHirvimki kuva
Petri Hirvimäki

Hyvä veto taas Veikolta!

Tämä on sitä todellista yhteiskunnallista innovointia, jota olen tässä viime aikoina peräänkuuluttanut!

Ja onhan se myös niin että jotain tällaista on ilo alkaa myydä erilaisille maamme tulevaisuudesta huolta kantaville itsenäisyysmiehille ja -naisille!

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1969...

Kaikkinainen "kouhkaaminen" Natosta saa nyt riittää! Alankin heti suunnitella, miten asia voitaisiin parhaiten heti huomioida eppuluokalle menevän esikoiseni tulevilla kansalaistaidon tunneilla! Nuorison kasvatustyö kaikkialla on aloitettava välittömästi!

Myöskin oma asenteemme on muututtava. Kaikkien niitten, jotka ovat kiviä heitelleet kannattaa mahdollisimman pian kantaa vastuunsa ja kertoa asiasta avoimesti. Olemme kaikki vain ihmisiä ja erehtyminen on inhimillistä - tosin sitä ei enää jatkossa mitenkään erityisesti suositella...

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1339

http://petrihirvimki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1986...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Rauhankumppanuus sopimus on edelleen voimassa Venäjän kanssa, onko Suomi tai Venäjä irtisanomassa sopimusta ?

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Pahoin Aimo 'pelkään' ettei tuo rauhankumppanuussopimus ilman täysjäsenyyttä Venäjän kanssa vielä käytännössä merkitse minkäänlaisia turvatakuita. Eikä palovakuutustakaan kai saa enää siinä vaiheessa jos vaikka Ruotsin ja Viron natokiimaiset maahantunkeutujajoukot hiippailisivat saaristomme ja mantereenkin helmoissa sabotaasimaamiinoja repuissaan kuin konsanaan... Eikös turvaa tuovaa hakemusta kannattaisi siinä mielessä jo alkaa jättämään kun kerran olemme jo maksaneet itäyhteistyösopivuudesta vuosikymmeniä näinkin suuren hinnan: http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198668-r...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Puolustusliittosopimus Kiinan kanssa olisi paras ja varma turvamme itsenäisyydellemme.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen Vastaus kommenttiin #15

Nojaa, Kiinalla on sitten kyllä painoarvoltaan relevantimpiakin 'pikku'naapureita joita noteerata vaikkapa mahdollisissa erimielisyystapauksissa, ks. http://rescordis.puheenvuoro.uusisuomi.fi/198745-l...

Kalevi Wahrman

http://www.kansanaani.net/

Vain vastarinta johtaa tulokseen!
Kansan Äänen kesänumero 3 / 2015 on ilmestynyt.

http://www.kansanaani.net/

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Cnacu6o, Kalevi ! Pravdaa aina kuulee ilokseen, ja O.W. Kuusisen viitoittamalla tiellä kohti Suomineidon helmoja kaivattaneen uutta vertakin, jos kielikuva aukenee. :)

Käyttäjän JormaLehmonen kuva
Jorma Lehmonen

Tästä Usaristahan on tulossa natouskovaisten hommafoorumi.

Käyttäjän ResCordis kuva
Veikko Savolainen

Ei, kyllä tässä keskustelussa on tarkoitus käsitellä nimenomaan itäliittoutumisen plussia ja miinuksia luoviakin näkökohtia kehitellen. Jostain syystähän (mistä?) tätä sinällään relevanttia ja historiallisesti ajatellen melko luontevaakin turvallisuuspolitiikkamme linjausvaihtoehtoa ei ole vielä kovinkaan jäsentyneesti pohdittu julkisesti. Ettei vaan valtiojohdolla olisi takataskukainalossaan piilotettuna ketunhäntänä hoitaa jäsenyysmuodollisuudet kulissien takana ja sitten vain sopivassa käänteessä ilmoittaa Kansalle, että liittosopimusoption suhteen on sovittu jonkun kanssa jotain sitovaa jaa/ei/tms. 'luottamuksellisesti' joten sitä ei enää tarvitse sen enempää avata puoleen tai toiseen...

Mitäs mieltä itse olet mahdollisen moskovanliiton jäsenyyden tuomista eduista/haitoista Suomineidolle ja maailmanrauhalle? Mitä uhkia ja mitä mahdollisuuksia näkisit hankkeessa, ja kuinka kiireisenä pitäisit mielipiteenmuodostusaikataulua asiassa? Pitäisikö hakemuksen jättämistä luontevimman viiteryhmän turvallisuusjärjestelmään itse asiassa näin kansan ja talouselämän puolelta ajateltuna ehkä vähän kiirehtiäkin - ja myöskin onnen synnyinmaan?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset